KOUVOLA, LIIKKALA Kouvolan seudun suosituin historiatietäjä, opetusneuvos Sakari Viinikainen on tyytyväinen siitä, että historia kiinnostaa ihmisiä.

– Paikallishistoria on taas nousussaan. Ainakin sellainen hyvin voimakas tuntuma minulla on, hän sanoi puhuessaan Liikkalan linnakkeen 230-vuotisjuhlassa viime heinäkuussa.

Viinikaisen mukaan ihmiset ovat aika hyvin tietoisia Liikkalan linnoituksen olemassaolosta.

– Liikkalan Vallien talkoomies Ekke Lekanderin kertomuksen mukaan eräs Pohjanmaalta polkupyörämatkalla ollut turisti ihmetteli, että mistä valleista oikein on kyse. Kun hänelle selvitettiin asia, eikä oikein minkäänlaista kylttiä ollut, niin kaveri kertoi, että heillä Pohjanmaalla, kun on pienimmistäkin tappelusta pystytetty isot muistomerkit ja kerrottu, mitä paikalla on tapahtunut.

Viinikainen yhtyy pohjanmaalaismatkailijan hämmästykseen.

– Tämä meidän aluehan (Kymenlaakso) pursuaa historiaa. Kymijoki on ensinnäkin se, joka tuonut tänne sotajoukot idästä ja lännestä, kauppiaita ja uskontoja. Siinä ovat kohdanneet kulttuurit, mikä on tuonut tänne mielettömän rikasta historiaa.

– Me taidamme itse olla sellaista porukkaa joka vähättelee, että eihän täällä mitään ole, Viinikainen hymähti.

– Historia on todella jännää hommaa, Sakari Viinikainen tuumasi.

Liikkala sotilaskartalle Pikkuvihan jälkeen

Kymenlaakso on ollut etulinjassa sekä itään että länteen.

– Kymijoki on ollut valtakuntien raja Pikkuvihasta eli Turun rauhasta lähtien.

Liikkala tuli sotilaskartalle Pikkuvihan 1742–1743 jälkeen, kun Venäjä halusi miehittää Suomen.

– Vanha Haminan tie teki jo 1600-luvulla Kouvolan Kymenlukosta merkittävän risteyspaikkakunnan, Viinikainen jatkoi.

Kustaa III:n sodan aikana ruotsalaisten sotajoukot asettuivat ensimmäisen kerran Liikkalaan vuonna 1788 ja valmistuivat hyökkäämään Haminaan.

– Täällä oli jo silloin ensimmäinen pieni yhteenotto, kun venäläisten jääkärijoukko hyökkäsi 20.6.1788 ruotsalaisten kimppuun. Haminan valloitus epäonnistui ja Kustaa III:n joukot joutuivat perääntymään Liikkalaan.

Liikkalan noottia seurasi Anjalan liitto ja vala

Epäonnistuneen Haminan valloitusretken jälkeen Liikkalassa solmittiin 9.8.1788 Liikkalan nootti. Asiakirjan allekirjoitti seitsemän upseeria, jotka ryhtyivät vastustamaan Kustaa III:n aloittamaa sotaa.

– He kirjoittivat Venäjän keisarinna Katariina Suurelle (Katariina II) kirjeen rauhanneuvotteluiden tunnustamisesta, kun kuningas ei antanut periksi millään.

Kenraalimajuri Carl Gustaf Armfeltin komentoteltassa kirjoitettu nootti nosti Liikkalan asemaa.

– Liikkalan noottia seurasi Anjalan liitto ja Anjalan vala, joita on pidetty Suomen ensimmäisenä itsenäisyyspyrkimyksenä.

Yhdyskäytävän keskikohdassa on pienet kulmalinnakkeet.

Ruotsalaisjoukon oli tarkoitus koukata Mänttärinmäeltä

Kustaa III jatkoi sotimista seuraavana kesänä, kun joukot lähtivät uudelleen kohti Haminaa.

– Kustaan päässä väikkyi Hamina, jonne tultiin kahtena porukkana. Toinen joukko lähestyi nykyiseltä Myllykoskelta eli Haminantietä Viialasta ja toinen kiersi Inkeroisten Mämmälän kautta.

Hirsimäessä olivat Venäjän vastarinta-asemat, joissa oli noin 2 000 sotilasta.

– Inkeroisten suunnasta hyökännyt ruotsalaisjoukko, jossa oli kuningaskin mukana, jäi siihen kiinni. Tarkoitus oli, että joukko olisi kiertänyt Mänttärinmäen kautta, sillä sieltä tuli siihen aikaan jonkinlainen tieväylä.

Viialan suunnasta tullut joukko hyökkäsi aikataulun mukaan Liikkalaan 3.8.1789 ja voittivat venäläisjoukon.

– Venäläiset pääsivät kuitenkin irtautumaan ja pystyivät pelastamaan varastonsa, koska Mämmälän suunnasta hyökännyt osasto myöhästyi kuuleman mukaan 15 minuuttia. Sitä viivästytti Hirsimäkeen asettunut venäläisjoukko.

Viinikaisen mukaan Kustaa III ei ollut sotapäällikkö, eikä hallinnut suuria linjoja.

– Hän yleensä aina voitetun taistelun jälkeen jäi juhlimaan sekä jakoi kunniamerkkejä ja kehuja. Ja odotti tietysti, että ylipäällikköäkin vähän kehutaan, Viinikainen kertoi.

Venäläiset vetäytyivät Metsäkylään vahvistaakseen joukkojaan. Insinöörimajuri Peter van Suchtelen johti joukkoja Metsäkylässä käydyissä taisteluissa ja ruotsalaiset vetäytyivät takaisin Liikkalaan. Suchtelen iski Ruotilan kautta 20.8.1789 ja yritti sulkea ruotsalaisten tien Mämmälään.

– Ruotsalaisjoukot joutuivat vetäytymään Kymijoen toiselle puolelle, Viinikainen jatkoi.

Liikkalan linnoituksen polveilevan yhdyskäytävän pituus on noin 150 metriä.

Kustaa III kolmas suunnitteli linnoituspaikat

Viinikaisen mukaan tosiasiassa kuningas Kustaa III laati suunnitelmat Kaakkois-Suomen linnoitusjärjestelmän rakentamiseksi. Linnoitustöistä vastasi kenraali Aleksandr Suvorov, jonka nimissä linnoitusketju historiassa tunnetaan.

– Linnakkeet tehtiin taistelupaikoille. Venäläiset tiesivät, mitkä ovat vaarallisia paikkoja. Liikkala oli yksi niistä. Muita olivat Ruotsinsalmen merilinnoitus, Kyminlinna, Utin linnoitus, Järvitaipaleen linnoitus (Savitaipale), Kärnäkosken linnoitus (Savitaipale) ja Olavinlinna, Viinikainen kertoi.

Linnoitusketjuun liittyivät myös Hamina, Lappeenranta ja Kronstadt, jotka muodostivat yhdessä Suvorovin linnoitusketjun kanssa puolustusrinkejä, mitä Viinikainen kuvaili "järkeväksi ja ovelaksi järjestelmäksi".

– Ideana oli se, että rajalinnoituksilla pyritään puolustautumaan vuorokauden verran. Se oli aika, joka kului, kun keskuslinnoituksesta saatiin joukkoja paikalle. Liikkalan keskuspaikka oli Hamina, Utin keskuspaikka Taavetti.

Linnoitustöissä oli yli 40 000 miestä, mikä oli enemmän kuin Salpalinjalla myöhemmin. Liikkalan linnake rakentui vuosina 1791–1792 ja lakkasi olemasta 1812.

– Kun venäläiset valloitivat koko Suomen ja Suomen suuriruhtinaskunta liitettiin Venäjän valtakuntaan, linnoituksilla ei ollut enää mitään merkitystä. Kaikki linnoitustyöt menivät siinä mielessä hukkaan. Toisaalta paras linnoitus on varmasti sellainen, jota ei koskaan tarvitse käyttää ja jo olemassaolollaan estää vihollisen hyökkäyksen, Viinikainen sanoi.

Traverssien eli poikkivallien tarkoituksena on ollut estää vihollista tulittamasta yhdyskäytävän läpi.

Suvorovin sota-ajatus perustui hyökkäykseen

Venäjän keisarinna Katariina II ja Ruotsin kuningas Kustaa III olivat serkuksia, joten Kustaa III:n sotaa voidaan Viinikaisen mukaan pitää sukulaisten sotana.

– Aleksandr Suvorov oli suomalaista sukujuurta. Ainakin kolmen eri tutkimuksen mukaan hän oli Ruotsin kautta tullutta viikinkisukua (Suvor) ja ajautui 1600-luvulla Novgorodin alueelle karjalaisseudulle, jossa suurin osa puhui suomea. Myös Suvorovin väitetään osanneen suomea. Hän kävi täällä jo 1772 ja pani alulle Taavetin linnoituksen.

Viinikaisen mukaan Suvorovin sota-ajatus oli hyökkäys, eikä hän koskaan halunnut peräytyä.

– Hänen mielestä puolustuskin oli aina valmistautumista hyökkäykseen. Suvorov oli myöhemmin Neuvostoliitossa arvostettu sotateoreetikko.

– Jos venäläiset ovat päässeet Kymijoen yli, ne ovat voittaneet sodat, Sakari Viinikainen sanoi.

Suvorovin henki elää Venäjän armeijassa

Viinikaisen mukaan hyökkäykselle rakentui Neuvostoliiton sotilastrategia, ja tänäkin päivänä Suvorovin henki elää Venäjän armeijassa.

– Ehkä voimme vetää joitain yhtymäkohtia Ukrainan sotaan, mikä on tyypillinen Suvorovin ajatuksen mukaan tehty hyökkäys: äkkiä silloin, kun vihollinen ei arvaa ollenkaan ja isketään, kun se vasta valmistautuu.

Suvorovin kerrotaan suunnitelleen myös Suomen sodan hyökkäyssuunnitelman, jolla Suomi valloitettiin. Sota alkoi vuonna 1808, jolloin venäläiset sotilaat majailivat Liikkalan linnakkeessa.

– He tulivat kyttäysasemiin rajalle, josta lähtivät hyökkäysnuolet iskemään Kymijoen yli ja Suomi valloitettiin. Talvisota alkoi ihan samanlaisilla nuolilla täältä etelästä. Suvorovin henki eli silloinkin.

Viinikainen korosti, että Kymijoki on aina ollut sellainen paikka, että kun venäläinen on päässyt sen yli Suomi on valloitettu.

– Näin kävi Suuressa Pohjansodassa ja alkoi Isoviha, Hattujen sodassa ja alkoi Pikkuviha sekä Suomen sodassa Suomi valloitettiin. Kustaa III:n sodassa näin ei tapahtunut, vaikka venäläiset kävivät vastarannalla, eikä myöskään talvisodassa.

Museoviraston pystyttämä opastaulu kertoo tiivistetysti Liikkalan linnoituksen vaiheista.

FAKTA
Liikkalan linnake

  • Linnake on osa kenraali Aleksandr Suvorovin (1730–1800) suunnittelemaa ja rakennuttamaa Kaakkois-Suomen linnoitusjärjestelmää, joka sijaitsee Haminasta Kouvolaan johtavan vanhan maantien varrella.
  • Rakennustyöt käynnistyivät alkukesästä 1791. Vuonna 1792 linnakkeessa majaili 53-miehinen varuskunta. Töissä oli yli 40 000 miestä.
  • Liikkala oli rajalinnoitus, jossa oli noin 200 sotilasta ja parhaimmillaan 14 tykkiä. Sen puolustus olisi kestänyt vuorokauden ajan, jonka aikana keskuspaikka Haminasta olisi saatu apuja.
  • Linnoituksia ei koskaan tarvinnut käyttää ja rakennelmat menettivät merkityksensä vuonna 1812.
  • Linnoitusaluetta on käytetty 1930-luvun alussa karjan laitumena ja 1930-luvun lopulta lähtien se on ollut vapaapalokunnan harjoitus- ja juhlakenttänä. Linnakkeen piha on toiminut Liikkalan kylän urheilkukenttänä vuoteen 1953 asti, jolloin valmistui oikea urheilukenttä.
  • Museovirasto aloitti linnakkeen inventoinnin vuonna 1967. Linnaketta ei ole koskaan korjattu ja arkeologiset kaivaukset ovat rajoittuneet pieniin koekuoppiin. Savitaipaleella sijaitseva Järvitaipaleen linnake ja Liikkalan linnake ovat ainoat koskemattomina nykypäiviin asti säilyneet 1700-luvun rajalinnoitukset.
  • Vielä 1980-luvun alussa linnakkeella vietettiin nuorisoseuran kesäjuhlia. Kasarmipiha oli pinta-alaltaan vain 26 x 36 metriä. Paikalliset nuorisoseurat aurasivat pihan traktorilla ja tasaamisen jälkeen kylvivät ruohoksi vuonna 1982. T<rkoituksena oli saada tasainen esiintymiskenttä maakuntajuhliin.
  • Viime vuosina Liikkala-Ruotilan kyläyhdistys on huolehtinut alueen raivaamisesta ja nurmen leikkaamisesta.