HELSINKI Peruskoululaisille suunnatun valtakunnallisen Yritys Hyvä -kilpailun loppukilpailuun lähetettiin tänä vuonna lähes 600 kilpailutyötä. Kilpailutöiden parissa on aherrettu yksin, yhdessä parin kanssa tai suurimmillaan 150 oppilaan voimin. Yksi loppukilpailuun päässeistä on haminalainen Rasmus Riivari, joka on pitänyt kioskia vapaa-ajallaan kotikylässään Haminassa.

Kehittämiskeskus Opinkirjon järjestämän ja Yksityisyrittäjäin Säätiön rahoittaman kilpailun tavoitteena on tukea ja innostaa lapsia ja nuoria ajattelemaan yrittäjyyttä ja toteuttamaan omia, luovia ideoita.

Kilpailu on voinut osallistua viime vuoden syyskuun alun ja tämän vuoden helmikuun lopun välisenä aikana kouluissa ja vapaa-ajalla. Lasten ja nuorten luovuus ja ideat tulevat käyttöön monenlaisten, eri ikätasoille suunnattujen kilpailutehtävien kautta.

– Tehtäviä on kirjoittamisesta, pitchauksesta ja piirtämisestä videokuvaukseen ja laulujen sanoittamiseen sekä perinteisten yritysten perustamiseen. Kilpailu edistää osallistujien ymmärrystä yrittäjyydestä, oma-aloitteisuuden ja itsensä uskomisen merkityksestä sekä lisää luokkien ja ryhmien yhteisöllisyyttä ja yhteishenkeä, kilpailusta vastaava erityisasiantuntija Marjo Kenttälä kertoo.

19 voittajatyötä palkitaan

Yritys Hyvä -kilpailun voittajille jaetaan 12 000 euron edestä stipendejä kilpailun lopputapahtumassa Helsingin Yliopiston tiloissa tänään perjantaina. Esillä on ekaluokkalaisten lisäksi perusasteen oppilaiden ja toisen asteen opiskelijoiden voittajatöitä.

Ensimmäistä kertaa kisassa oli mukana kilpailemassa myös opettajaksi opiskelevia.

Lopputapahtuman avajaiset alkavat kello 10 ja tapahtumatori on käynnissä kello 12–14. Voittajatöiden tekijät esittelevät työnsä tapahtumatorilla. Tapahtumaa voi seurata suorana verkossa. Yhteensä 19 voittajatyötä saavat palkintonsa kello 14 alkavassa tilaisuudessa.