MÄNTSÄLÄ Kouvolalainen Hannu Vakkari sai sukulaisiltaan 40-vuotislahjaksi ensimmäisen golfbäginsä, joka sytytti kipinän lajiin.

– Sen jälkeen olen pelannut joka vuosi, vaikkakin se on ollut satunnaista. Vähimmillään kierroksia on tullut pari kesän aikana, hän kertoi ennen sukugolfkierroksen alkua.

– Kehitystä ei ole tapahtunut viimeiseen 25 vuoteen, Vakkari naurahti.

Täysin kylmiltään hän ei startannut sukugolf-kilpailuun, sillä takana oli muutama golfkierros kesäkauden aikana.

Kouvolalainen Hannu Vakkari oli viime vuoden sukugolf-kilpailun ensikertalainen.

“Odotan edelleen elämäni kierrosta”

Vakkari kuvaili golfia “pirulliseksi” lajiksi.

– Joskus tuntuu, että ensimmäiset yhdeksän reikää menee ihan hyvin ja toiset yhdeksän reikää tuntuu katastrofilta. Odotan edelleen elämäni kierrosta.

Hän myönsi, että jos pelaa vähän, hyvän pelikierroksen tuntu ei pysy päällä.

– Kaksi–kolme väylää saattaa mennä kivasti, mutta sen jälkeen tulee hasardeja. Eikä tämä ole hätäisen ihmisen laji, Liikkalan kylän Vakkarin talon hätähousuihin lukeutuva mies hymähti.

Jorkka Terkko (vas.), Kirsti Ahlroos, Jorma Mänttäri ja Tarja Solaranta pysähtyivät hetkeksi antamaan tilanneraporttia kilpailun kulustaan.

Kosteassa syyssäässä 11 pelaajaa

Viime vuoden kilpailu käytiin alun kosteassa syyssäässä Hirvihaaran Golfin kentällä Mäntsälässä.

Kilpailun loppupuolella myös aurinko näyttäytyi. Kilpailuun osallistui tällä kertaa vain 11 golffaria.

Pistebogey-kilpailuna käydyn kilpailun voitti kuntakantaan kahdeksan vuoden tauon jälkeen palannut Timo Ukkola, joka edustaa kuusankoskelaista Koski Golfia (KG). Toiseksi sijoittui Hirvihaara Golf Mäntsälä ry:tä (HiGM) edustava Kirsti Ahlroos ja toiseksi löi Lahden Golfia (LG) edustava Kari Knuuttila.

Seuraava Mänttärin Sukugolf Iitissä

Kenttä ja ajankohta tämän vuoden Mänttärin sukugolfiin on valittu. Kilpailu järjestetään jo 28. kerran.

– Kisa pelataan Iitti Golfissa lauantaina 30.8. Luvassa on myös edullisemmat kilpailumaksut junioreille, kilpailunjohtaja Aki Huovila kertoo.

Iitissä on pelattu edellisen kerran elokuussa 2010. Sitä ennen sukugolf-kilpailu pelattiin Iitin kentällä yhtäjaksoisesti vuosina 2004–2007. Kilpailun historian kuusi ensimmäistä kilpailua järjestettiin Vierumäellä vuosina 1998–2003. 

28. sukugolf-kilpailu järjestetään Iitti Golfissa (Iitintie 684) lauantaina 30.8. kello 11–16. Lähdöt kello 11 alkaen. Pelimuotona pistebogey ja erikoiskilpailut. Kilpailumaksut: 47 euroa, 21 euroa/juniorit (21-vuotiaat ja nuoremmat) ja 10 euroa Iitti Golfin pelioikeuden haltijat. Ilmoittautumiset ensisijaisesti sähköpostitse osoitteella sukugolf@niinipuu.fi viimeistään sunnuntaina 23.8. Ilmoittautua voi myös Aki Huovilalle puhelimitse numerolla 050 530 5171 tai Petri Huoville puhelimitse numerolla 040 593 4044.

Kilpailunjohtajat Aki Huovila (3. vas.) ja Petri Huovila (2. oik.) käyvät läpi lähtölistaa. Kuvassa myös Jari Huovila (vas.), Timo Ukkola ja Hannu Vakkari (oik.).

Tulokset:
Mänttäri Golf, Hirvihaara 14.9.
Pääkilpailu (pistebogey): 1. Timo Ukkola (KosG)  35, 2. Kirsti Ahlroos (HiGM)  34, 3. Kari Knuuttila (LG)  31

Lähimmäs lippua: Timo Ukkola  16,43 metriä
Pisin avaus: Kari Knuuttila
Paras lyöntipelitulos: Kari Knuuttila, 86 lyöntiä

Muut osallistujat: Aki Huovila (KkG), Kimmo Palmu (KyG), Jari Huovila (GPi), Jorkka Terkko (KGV), Jorma Mänttäri (MeG), Petri Huovi (LaG), Tarja Solaranta (KanG) ja Hannu Vakkari (KosG)

Hannu Vakkari (vas.), Kimmo Palmu ja Kari Knuuttila valmistautuivat lähtöön.

Sukugolf kautta vuosien

1. Suomen Urheiluopisto, Vierumäki 27.6.1998
2. Suomen Urheiluopisto, Vierumäki 11.7.1999
3. Suomen Urheiluopisto, Vierumäki 12.8.2000
4. Suomen Urheiluopisto, Vierumäki 8.9.2001
5. Suomen Urheiluopisto, Vierumäki 28.6.2002
6. Suomen Urheiluopisto, Vierumäki 27.6.2003
7. Iitti Golf Oy, Iitti 7.8.2004
8. Iitti Golf Oy, Iitti 27.8.2005
9. itti Golf Oy, Iitti 12.8.2006
10. Iitti Golf Oy, Iitti 11.8.2007
11. Messilä Golf, Hollola 30.8.2008
12. Messilä Golf, Hollola 29.8.2009
13. Iitti Golf Oy, Iitti 28.8.2010
14. Porvoo Golf, Rita, Porvoo 3.9.2011
15. Kymen Golf, Mussalo, Kotka 1.9. 2012
16. Hyvi Golf, Hyvinkää 7.9.2013
17. Koski Golf, Kuusankoski, Kouvola 6.9.2014
18. Virvik Golf, Porvoo 5.9.2015
19. Lahden Golf, Takkula, Lahti 10.9.2016
20. Kanava Golf, Vääksy, 9.9.2017
21. Sea Golf Rönnäs, Loviisa 8.9.2018
22. Tawast Golf, Hämeenlinna 7.9.2019
23. Nurmijärvi Golf, Nurmijärvi 5.9.2020
24. Keimola Golf, Vantaa 5.9.2021
25. Kotojärvi Golf, Pornainen 27.8.2022
26. Kanava Golf, Vääksy 2.9.2023
27. Hirvihaara Golf, Mäntsälä 14.9.2024
28. Iitti Golf, Iitti 30.8.2025