KOUVOLA, LIIKKALA Loppukesän viileys tuntuu iholla. Kostea metsikkö tuoksuu öisen sateen jäljiltä. Aamupäivän rauhaisan tunnelman voi aistia.

– Jo 45 vuotta täällä Liikkalassa on järjestetty kesäsukuseuroja, Mänttärin Sukuyhdistyksen valtuuskunnan puheenjohtaja Olli Sipilä sanoi avatessaan perinteisen suvitapahtuman viime vuoden heinäkuussa.

Valtuuskunta teki päätöksen kesäseurojen järjestämisestä kokouksessaan huhtikuussa 1977. Sitä ennen seuroja pidetty Mänttärinmäen taloissa.

Viime vuosi päätti koronapandemian aiheuttaman tauon kesäseurojen järjestämisessä. Edelliset seurat järjestettiin vuonna 2019, jolloin Liikkalan Heinäkalliolle sukumuseon aitan katseeseen kokoontui noin 60 henkilöä.

Tällä kertaa heinäkuun lopun kesätapahtuma kokosi yhteen lähes 30 ihmistä.

Vanhan sukupuun kiekko herätti muistot henkiin

Harvoin puhuja ja kuulijat kuuluvat samaan joukkoon.

– Vähän aikaa sitten siivosin edesmenneen äitini tavaroita ja löysin yhdestä laatikosta puukiekon, johon oli tussilla piirretty vanha Mänttärin suvun sukupuu ja puumerkki, diakoni Marjo Ihalainen Anjalankosken seurakunnasta sanoi.

Kiekko oli sahattu todennäköisesti vuonna 1972 kaatuneen niinipuun eli metsälehmuksen oksasta.

– Kiekkoja oli sahattu useampia kappaleita, ja niitä oli varmasti meilläkin useampia.

Ihalainen muisteli katselleensa vanhaa sukupuuta koko lapsuutensa ja nuoruutensa ajan.

– Jokainen aamu oli omanlaisensa, kun katseli ikkunasta maisemaa Mänttärinmäelle päin.

Puusta tuli vertauskuva kansasta

Metsälehmuksen kiekkoa katsellessaan Ihalainen mietti puiden merkitystä Raamatussa.

– Luomiskertomuksen ensimmäisessä jakeessa kerrotaan, että Jumala loi hedelmäpuut ja antoi niiden hedelmät ihmisten käyttöön yhtä lukuunottamatta. Sen puun hedelmät koituivat ihmiskunnalle kohtaloksi.

Ensimmäinen nimeltä mainittu puu on viikunapuu, jonka lehdillä Adam ja Eeva peittivät alastomuutensa.

– Myöhemmin tuosta puusta tuli vertauskuva kansasta. Puulla on juuret, runko, oksat ja lehdet, jotka voivat kuvat eri sukupolvia. Vanhasta löytyy aika tarkkojakin sukuluetteloita ja uudesta testamentista Jeesuksen sukuluettelo, joista saa tehtyä ainakin yksihaaraisen sukupuun.

"Ihminen ei kykene ilman hyviä tekoja"

Jeesus puhui vertauskuvallisesti, josta tutuin lienee vertaus viiniköynnöksestä.

– Hän sanoi: “Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa mitään aikaan. Joka ei pysy minussa on kuin irronnut oksa, joka heitetään pois ja kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroiksi.”

Ihalaisen mukaan Jeesus ei anna puutarhurille ohjeita, vaan hän kehottaa seuraajiaan pysymään hänessä.

– Uskoyhteys Jeesukseen pitää meidät hengellisesti hengissä, ja oikeasti vain hän voi antaa sen uskon ja elämänvoiman itse niin kuin puunrunko voi antaa elämän nesteessä voiman oksille.

– Uskonhedelmiä ovat hyvät teot, joita ilman ihminen ei kykene elämän ja rakkauden lähteen äärellä. Oikeasti voidaan tehdä hyvää ilman Kristustakin, kun se aito hyvän tekeminen ja rakkaus lähtee sieltä lähteestä, Kristuksesta. Hänen yhteydessään meillä on myös elämän tarkoitus sekä ilo elämästä ja hyvän tekemisestä. Emme tee sitä velvollisuudesta, vaan siitä, että Jumala antaa hänen henkensä ja ohjaa meitä.

"Yhteisö antaa turvallisuuden tunteen"

Yksi ihmisen perustarpeista on kuulua johonkin yhteisöön.

– Jeesuksen viinipuu-vertaus kertoo kirkosta ja kristittyjen yhteydestä häneen, mutta yhteys muihin ihmisiin on yleismaailmallinen. Esimerkiksi Afrikan Botswanassa sanotaan, että ihminen on ihminen vain toisten ihmisten kautta eli ihminen on ihminen vain siinä joukossa, mihin hän kuuluu.

Hän muistutti, että yhteisö – on se sitten seurakunta, perhe, suku tai kansa – antaa turvallisuuden tunteen ja tunteen siitä, että jos minulle jotain tapahtuu, niin joku toinen auttaa.

– Tietysti voi olla yhteisöjä, joissa on myös ahdistavaa, ja yhteisöjä, jotka estävät kasvun. Silloin on hyvä kysyä, olenko minä oikeassa paikassa; olenko minä ensisijaisesti kiinnitetty siihen Kristus-puun runkoon, sillä Jeesus antaa elämän, ei estä sitä.

"Versoja karsittava, jotta puu ei kasva liian suureksi"

Ihalainen vertasi puiden hoitoa ja oksien karsimista ihmisen henkilökohtaiseen elämään.

– Kärsimistä voi olla, jos puhuu karsimisesta. Puhutaan, että tuntuu pahalta, jos joutuu erilleen rungosta ja puusta. Karsimista voi olla myös henkilökohtaisessa elämässä. Joskus meitä karsitaan ja tuntuu kipeältä, jos joudumme nöyrtymään tai jättämään pois asioita, jotka meistä olisi kivoja muuten, mutta ei ole Jumalan tahdon mukaista.

Hän matkasi puhuessaan Pohjanmaalle, jossa karsi ystävättärensä kanssa omenapuiden vesiversoja.

– Jos ylimääräisiä versoja ei karsi, puusta voi kasvaa liian suuri. Jos ylimääräisiä raakileita ei poista, oksa voi katketa ja hedelmät eivät kasva. Karsimista voi verrata meidän omaan henkilökohtaiseen elämään.

– Toisaalta joskus hedelmiä ei tule kaikesta hoitamisesta huolimatta myöskään omenapuuhun niin kuin ei varmasti viinirypäleeseenkään.

Jeesuksen toinen vertaus kertoo Jumalan armosta, joka on Ihalaisen mielestä lohdullinen meille kaikille, kun meiltä odotetaan hedelmiä.

– “Puutarhuri oli hoitanut viikunapuuta kolme vuotta. Kaikesta huolimatta se ei ollut tuottanut hedelmää. Äänestäjä oli sitä mieltä, että puu on kaadettava, koska se vie voiman maasta. Silloin puutarhuri sanoi: Herra, anna sen olla vielä yksi vuosi. Minä muokkaan ja lannoitan maan sen ympäriltä. Jospa se ensi vuonna tekee hedelmää. Jollei niin käy, käske sitten kaataa se”.

– Jumala on meitä kohtaan kärsivällinen ja armollinen. Jumalan armoa on se, että me elämme ja meidän on vielä mahdollisuus tuottaa hedelmää, hyviä tekoja, auttaa toistamme, pysyä siinä Kristus-puussa.

Diakoniatyö kantaa huolta heikoimmista

Diakonian vihreään virkapaitaan sonnustautunut Marjo Ihalainen on koulutukseltaan myös pappi.

– Tänä vuonna tulee kuluneeksi ensimmäisen diakonissan virkaan vihkimisestä 150 vuotta. Syyskuun alussa vietetään D-daytä eli diakonian viran päivää.

Ensimmäiseksi diakonissaksi seurakuntaan vihittiin Matilda Hoffmann (1845–1921) Viipurissa.

Mänttärin sukuun kuuluu melko paljon diakonian viranhaltijoita, joista yhtä tapaamaansa Marjo Ihalainen halusi lopuksi muistaa.

– Viimeiset työvuotensa Liedossa työskennellyt Naima Mänttäri (1913–1999) oli vanhanajan diakonissa. Hän todella kantoi huolta pienimmistä ja heikoimmista, mikä on diakoniatyön tarkoitus.

Kesäseuroissa laulettiin yhteisesti virret Kiitos sulle, Jumalani (342) ja Soi kunniaksi luojan (462).

Musiikkiperhe esitti kansansävelmiä

Sukuseurojen musiikillisesta annista vastasi haminalainen musiikinopettaja Susanna Apo-Syrjänen yhdessä lastensa Voiton, 15 ja Justiinan, 11, kanssa.

Musiikkiperheen ohjelmistossa oli hengellisiä lauluja kansansävelmien nuoteilla. Instrumentteina kuultiin viulua, haitaria, kanteletta, ukulelea ja kontrabassoa.

Kappaleina olivat “Kesh Jig”, “Schottische Eppegem”, tasa-arvosta ja Minna Canthin elämänvaiheista kertova “Kantti kestää”, “Kringellek från Siljansnäs” sekä yhteislauluna “Saunavihdat” (Lapsoset ketterät kotihaasta”).

Tilaisuuden päätteeksi oli tarjolla kahvitarjoilun ja vapaan seurustelun lomassa uudistuneeseen sukumuseoon tutustumista.

Lopuksi muistettiin myös onnittelukukkasin 85 vuotta täyttänyttä inkeroislaista Eeva Puustista, joka on Mänttärin Sukuyhdistyksen kunniajäsen.

– Eeva on monessa asiassa sukuyhdistyksen tietopankki, Olli Sipilä kiitteli.