PORNAINEN, LAUKKOSKI Sukugolf-kilpailun toinen perustaja, Mänttärin Sukuyhdistyksen kunniajäsen Jorma Mänttäri sai kunnia lyödä järjestyksessään jo 25:nnen kilpailun avauslyönnin. Hän lähti kiertämään kenttää ensimmäisessä ryhmässä.

Kenttää lähti kiertämään yhteensä 22 pelaajaa. Ennakkoon ilmoittautuneiden  mukaan tuli yksi jälki-ilmoittautuminen.

Kolmas lähtöryhmä oli naisten ryhmä, jossa pelasibat Nina Orttenvuori, Leena Leppälä, Tarja Solaranta ja Leena Raudasmaa. Kuva: Aki Huovila

– Kilpailuun osallistui kaksi ensikertalaista sukugolf-kilpailussa, Nina Orttenvuori Porvoosta ja Olli Sipilä Helsingistä. Se, että saamme vuosittain mukaan ensikertalaisia on kilpailun jatkon kannalta mukava asia, kilpailunjohtaja Aki Huovila kertoo.

Mänttärin Sukuyhdistyksen valtuuskunnan puheenjohtajana toimivalle Olli Sipilälle sukugolf-kilpailu oli myös ylipäätään ensimmäinen kilpailu. johon hän on osallistunut jo vuosia jatkuneen golfharrastuksensa aikana. 

Maisemat olivat jylhiä. Kuvassa Virpi Markkanen. Kuva: Aki Huovila

Vaihteleva ja monipuolinen kenttä

Kilpailu käytiin kokonaisuudessaan helteisessä kesäsäässä.

– Kaikilla oli hyvä fiilis ja pelaajat tykkäsivät pelata Kotojärven vaihtelevälla Puistokentällä, joka on ollut jo parikymmentä vuotta 18-väyläinen. Pelaajilla kului vettä kierroksen aikana, Aki Huovila jatkaa.

Kilpailukentällä oli muutamia korkeita ylämäkiä, jotka lyötiin par 3:lla korkealle ylös. Muutama väylän vaikea jakso toi haastetta kilpailuun takaysin alkupuolella. Se näkyi myös  tuloslistoissa viivoina ja yhdeksikköinä

– Kovimmat pelaajat, jotka osaavat lyödä, hoitavat kentän kuin kentän., Aki Huovila pohtii.

Hänen mukaan erityisesti kentän takaysillä eli jälkimmäisillä yhdeksällä väylällä riitti käveltävää väylien välillä.

– Joku tuumasikin, että olisi voinut olla ensin raskaat väylät ja lopuksi olisi voinut ottaa kevyemmin. Kisakierros aina väsyttää lopuksi, Huovila hymähtää.

– Pääsimme näkemään ensimmäistä kertaa sukugolfin historiassa, kun eräs toinen ryhmä löi yhdellä par 4 -väylällä kaksi lyöntiä alle väylän ihannetuloksen, hän jatkaa.

Kilpailun tulostaso oli kova sillä 22 pelaajasta puolella oli tuloksena yli 30 pistettä. Kilpailu käytiin pistebogey-kilpailuna.

Kilpailun voitti Panu Peltola, joka otti myös lähimmäs lippua -erikoiskilpailun voiton väylällä 3 ja selvitti kierroksen parhaalla lyöntipelituloksella eli 80 lyönnillä. Toiseksi sijoittui Jari Huovila ja kolmas oli Leena Raudasmaa. Kisan toisen erikoiskilpailun, paras draivi, voitti Leila Huovila, jonka avauslyönti väylällä 13 kantoi 220 metriä.

Pääkisan voitti Panu Peltola (vas.), toiseksi sijoittui Jari Huovila ja kolmas oli Leena Raudasmaa. Kuva: Aki Huovila

Palkintopöytä notkui ja innostia caddiemasteriakin

Juhlakilpailun palkintopöytä notkui niin golf-aiheisia tuotepalkintoja kuin sukutuotteitakin.

– Kotojärven Kartanogolfin caddiemasterikin tuumasi, että nämä palkinnot olisivat hänetkin houkutelleet mukaan kisaan, Aki Huovila naurahtaa.

Palkintojenjaon yhteydessä kilpailun toinen perustaja ja kisan vanhin osallistuja Jorma Mänttäri muisteli sukugolf-kilpailun syntyä. Hän oli kiertänyt pelaamassa yhdessä Timo Huovilan (1935–2020) kanssa, kun kaksikko keksi alkaa järjestää sukugolf-kilpailua.

– Isä aloitti golfin harrastamisen noin kymmenen vuotta sitten ennen ensimmäistä sukugolf-kilpailua, Aki Huovila kertoo.

Kilpailun toisen erikoiskilpailun, pisin draivi, väylällä 13 voitti Leila Huovila, jonka avauslyönti kantoi 220 metriä. Kuvassa Leilan swingi-näytettä. Kuva: Petri Huovi

25. Sukugolf-kilpailu

  • Palkitut: 1. Panu Peltola 37 pistettä, 2. Jari Huovila 34 pistettä, 3. Leena Raudasmaa 34 pistettä
  • Lähimmäs lippua: Panu Peltola 1,80 metriä
  • Pisin draivi: Leila Huovila 220 metriä
  • Paras lyöntipelitulos: 1) Panu Peltola 80 lyöntiä 2) Kari Knuuttila 84 lyöntiä

Kokonaiskisa:
1. Peltola Panu (KGV) 37 pistettä
2. Huovila Jari (GPi) 34 pistettä
3. Raudasmaa Leena (TGK) 34 pistettä
4. Markkanen Virpi (KGV) 33 pistettä
5. Huovila Leila (GPi) 32 pistettä
6. Ukkola Timo (KosG) 32 pistettä
7. Huovila Vertti (KkG) 32 pistettä
8. Knuuttila Kari (LG) 31 pistettä
9. Solaranta Esko (KanG) 31 pistettä
10. Koivu Timo (KG) 31 pistettä
11. Orttenvuori Nina (PBG) 31 pistettä
12. Huovila Aki (KkG) 28 pistettä
13. Leppälä Leena (SGR) 28 pistettä
14. Terkko Jorkka (KGV) 27 pistettä
15. Solaranta Tarja (KanG) 26 pistettä
16. Sipilä Olli (KaaG) 24 pistettä
17. Palmu Kimmo (KyG) 23 pistettä
18. Huovi Petri (LaG) 23 pistettä
19. Mänttäri Jorma (MeG) 21 pistettä
20. Leppälä Jari (SGR) 20 pistettä
21. Sipilä Pekka (RanG) 17 pistettä
22. Währn Jarkko (HyG) 16 pistettä