Mänttärin Sukuyhdistyksen ja Anjalankosken seurakunnan järjestämä kesäinen konsertti Sippolan kirkossa viime sunnuntai-iltana huipentui sukukuoron kantaesitykseen.

Sukukuoro suoritti kantaesityksensä kesäisen konsertin päätteeksi viime sunnuntaina.Sukukuoro suoritti kantaesityksensä kesäisen konsertin päätteeksi viime sunnuntaina.

– Kuoro harjoitteli ensimmäisen kerran tänään (sunnuntaina) kello 16.30, konsertin juontajana toiminut suvun päämies, valtuuskunnan puheenjohtaja Anssi Paasivirta totesi konserttiyleisölle.

Kuorossa lauloivat oopperalaulajat Kaisu Helminen, Marjut Häkkinen ja Tiina Sinkkonen, sopraanosolisti Satu Ranta, muusikko Seppo Rehnström sekä suvun harrastajalaulajat Samuli Sipilä, Olli Sipilä ja Atte Helminen. Kuoroa johti diplomiurkuri Kaj-Erik Gustafsson ja säesti pianolla Annikka Konttori-Gustafsson.

Kuoro esitti Matti Nikusen säveltämän ja Raija Mänttärin sanoittaman "Mänttärin sukulaulun" sekä yllätysnumerona kappaleen "Nyt kansat kaikki laulakaa", joka on alunperin Elias Lönnrotin suomentama.

Hengellistä ja spituaaleja alkuun

Kesäisen konsertin aloitti Kaj-Erik Gustafsson urkuimprovisaatiollaan, jonka teemana oli "Niin ihanaa on ylistää". Tätä seurasi "Suvivirsi".

Diplomiurkuri, säveltäjä Kaj-Erik Gustafsson aloitti konsertin urkuimprovisaatiollaan. Hän myös johti sukukuoron kantaesitystä kirkkokonsertin päätteeksi.Diplomiurkuri, säveltäjä Kaj-Erik Gustafsson aloitti konsertin urkuimprovisaatiollaan. Hän myös johti sukukuoron kantaesitystä kirkkokonsertin päätteeksi.

Nurmijärven seurakunnan kanttorina työskentelevä sopraano Satu Ranta esitti J.S. Bachin ja C. Gounodin "Ave Marian", jota seurasi Suomen Kansallisoopperan solisti, altto Tiina Sinkkosen kappaleet "Pyhä kaupunki" (S. Adam) ja "Deep River" (spirituaali).

Seuraavaksi laulunopettajana työskentelevä sopraano Kaisu Helminen esitti spirituaalin "Give Me Jesus" ja kappaleen "Pastorale op. 21 nr. 2" (T. Pylkkänen). Sen jälkeen kuultiin Tiina Sinkkosen ja Satu Rannan upea duetto-tulkinta Lasse Heikkilän kappaleesta "Täällä Pohjantähden alla".

Helsingin Musiikkitalon kuorossa laulava sopraano Marjut Häkkinen lauloi Lillian T. Sheldonin kappaleen "Oli 99". Sen jälkeen hän esitti yhdessä Tiina Sinkkosen kanssa Malottin teoksen "Isä Meidän"..

Konsertin hengellisen osion päätti Satu Ranta esittämällä Harri Viitasen teoksen "Rakkauden epistola".

Yleisö aplodeerasi Heikki Rosendahlin estradille

Konsertin kevyemmän loppupuoliskon aloitti musiikin tohtori Annikka Konttori-Gustafsson esittämällä Mänttärin Sukuyhdistyksen kaikkien aikojen iäkkäimmän, 105-vuotiaan jyväskyläläisen diplomilaulaja Vilho Kekkosen sävellystyön "Intermezzo".

Kesäinen kirkkokonsertti keräsi Sippolan kirkkoon noin 130 henkilön kuulijakunnan.Kesäinen kirkkokonsertti keräsi Sippolan kirkkoon noin 130 henkilön kuulijakunnan.

Viihdemuusikko Seppo Rehnström sekä freelance-muusikkona ja soitonopettajana toimiva Katri Rehnström (huilu) esittivät irlantilaisen balladin "Londonberry Air" ja Lasse Mårtenssonin iki-ihanan kappaleen "Myrskylyodon Maija".

Pariskunnan jälkeen estradille nousi vielä kolmannen kerran Marjut Häkkinen. Hän esitti Ahti Sonnisen sävellyksen "Älä kutsu kukkaseksi", joka pohjautuu unkarilaiseen kansanrunoon.

Ennen sukukuoroa yleisön eteen taputusten saattelemana nousi pitkän uran tanssi- ja viihdeorkestereissa tehnyt trumpetisti Heikki Rosendahl, joka täyttää ensi lokakuussa 80 vuotta. Hän esitti yhdessä Seppo Rehnströmin (piano) kanssa venäläisen kansansävelmän "Olen kuullut on kaupunki tuolla" ja aina yhtä upean "Rakastan elämää".

Kirkkokonsertissa oli noin 130-henkinen kuulijakunta. Lisäksi konserttia seurasi suorana live-lähetyksenä verkossa parhaimmillaan yhtä aikaa 46 ihmistä.

Kesäisen kirkkokonsertin sekä 80-vuotisjuhlan ja sukuhartauden live-videotaltiointeja voi käydä katsomassa tästä. Pahoittelemme, että teknisistä yhteysongelmista johtuen konsertin kaikki osiot eivät ole taltioituneet.