KOUVOLA, LIIKKALA "Juna vislas just poes Kouvvolasta ja se jytkyttelj Kuopijoon päin ...", lauletaan Matti Jurvan (1893–1943) sanoittamassa ja Esa Pakarisen (1911–1989) tunnetuksi tekemässä kappalessa "Savonmuan Hilima".

Kuluvana vuonna maamme rautateiden henkilöliikenteen aloittamisesta on tullut kuluneeksi 160 vuotta, kun ensimmäinen raideyhteys Helsingin ja Hämeenlinnan välillä otettiin käyttöön vuonna 1862.

Juna toi ja vei myös liikkalalaisia niin Inkeroisiin kuin Metsäkylään ja Haminaan. Henkilöliikenne radalla loppui vuonna 1968 ja tavaraliikenne vuonna 1984, jolloin rata purettiin kokonaan.

Mänttärin Sukuyhdistyksen järjestämä jo perinteeksi muodostunut kotiseutuiltapäivä nostaa tällä kertaa esille niin kuvallisia kuin sanallisia muistoja Liikkalan kylälle tärkeästä ratayhteydestä. Tapahtuma "Juna toi ja vei – Muistoja Liikkalan asemalta" alkaa Liikkalan VPK-talolla sunnuntaina 30.10. kello 14.

Haminan radan ja Liikkalan aseman vaiheista kertoo inkeroislainen Juha Tuomela, jonka isoisä oli VR:n remonttimies ja isä toimi Liikkalan aseman asemamiehenä. Tuomela kertoo myös omista kokemuksistaan ja muistikuvistaan radasta.

Tarinaa kuljettavat eteenpäin juna- ja rautatieaiheiset yhteislaulut, joita säestää kitarallaan näyttelijä–laulaja Keijo Kumanto.

Oman tervehdyksensä kotiseutupäivään tuo Sippolan Vonteeni Antero Rautiainen, joka saapuu paikalle virka-asussaan. Rautiainen on tämän hetken hallitseva Vonteeni, joka otti kaksivuotisen tehtävän vastaan syyskuussa 2021.

Liikkalan juna-asema.

Liikkala nousi uutisotsikoihin 100 vuotta sitten

Yhteislaulun lomassa kuullaan myös muistoja yleisön joukosta.

Lisäksi Liikkalan VPK-talon seinille tapahtuman ajaksi ripustetut valokuvat kertovat omaatarinaansa Liikkalan kylän historiasta.Liikkalan-Ruotilan kyläyhdistyksen kokoamassa valokuvanäyttelyssä on 100 vuoden takaisia kuvia Liikkalan kansainvälisestä sotaharjoituksesta, ”syysmanööveristä", joka pidettiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 21.–22.10.1922.

Valokuvat olivat esillä Liikkalan vallien 230-vuotisjuhlassa viime heinäkuussa.Kuvat ovat peräisin lahtelaisen valokuvaharrastaja Oskari Kahman isoisänsä Jaakko Kahman vanhojen lasinegatiivien joukosta löytyneitä.

Niinipuu-lehti kertoi lasinegatiivien arvoituksesta huhtikuussa 2021. Liikkalan VPK-talo ja asema olivat roolissa myös sata vuotta sitten.

Haminan rata purettiin vuonna 1984. Kuva on vuodelta 1980, jolloin rataa vielä korjattiin.

Mänttärin sukulaulun uudet versiot ensiesitetään

Kotiseutuiltapäivässä nähdään Mänttärin sukulaulun viime keväänä julkistetun sovituskilpailun voittajien videot ensiesityksenä. Kilpailun voittajat Mikael Sipilä Jyväskylästä ja Johannes Österlund Helsingistä esittävät videoilla sovittamansa versiot.

Mänttärin Sukuyhdistyksen järjestämä kotiseutuiltapäivä järjestetään nyt viidennen kerran. Edellisen kerran tapahtumaa vietettiin luontoiltapäivän merkeissä lokakuussa 2019.

Tilaisuuden päätteeksi on kahvitarjoilu.

>> Kotiseutuiltapäivä "Juna toi ja vei – Muistoja Liikkalan asemalta" Liikkalan VPK-talolla (Pien-Liikkalantie 408, Liikkala, Kouvola) sunnuntaina 30.10. kello 14 alkaen. Tllaisuus on kaikille avoin ja maksuton; kahvilippuja on myynnissä.