KUUSANKOSKI, KOUVOLA Kouvolan Kuusankoskella asuva 22-vuotias Rami Mukkula valmistautuu ensimmäisiin aikuisten keilailun Euroopan-mestaruuskilpailuihinsa.
Mukkula on jo kokenut kilpailija, jolla on takanaan lukuisia kisoja niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Neljävuotiaana ensimmäiset heittonsa tehnyt Mukkula panostaa enemmän kilpailuihin kuin harjoitteluun.
– Heitot ovat nyt sujuneet hyvin, joten harjoittelutunnit ovat jääneet vähemmälle ja kilpailut ovat lisääntyneet, hän kertoo.
Keilailukilpailuja on tarjolla niin paljon, että hyvän heittotuntuman saa ylläpidettyä kisaamalla.
– Harjoittelun osuus on noin 30 prosenttia ja kilpailujen 70 prosenttia. Jos heitot eivät suju, sitten harjoitellaan enemmän.
Mukkula laskee, että järkevän ajomatkan päässä on 15 keilahallia, joissa kaikissa on aktiivista kilpailutoimintaa. Pelkästään Kouvolassa on kolme hallia, ja kilpailujen houkuttelevuutta lisäävät palkinnot sekä kisojen taso.
Tie keilailun pariin
Rami Mukkulan keilailu-ura alkoi jo 4-vuotiaana, kun hänen isänsä vei hänet Kouvolan keilahalliin.
Vaikka kummallakaan vanhemmalla ei ollut lajitaustaa, innostui Mukkula heti.
– Hallissa ei silloin ollut lapsille tarkoitettuja apuvälineitä, kuten ramppia, niin alkuaikoina piti palloa heittää kokonaan omin voimin kahdella kädellä.
Kahden käden heittotyyli onkin jäänyt pysyväksi, se tuo heittoon lisää vauhtia ja kierrettä. Alkuaikoina häntä kehotettiin heittämään yhdellä kädellä, mutta kävikin niin, että monet muut yhdellä kädellä heittävät ovat siirtyneet kahden käden heittoon.
Ensimmäiset keilapallot Mukkula sai 9-vuotiaana ja ensimmäiset kilpailunsa Mukkula heitti 11-vuotiaana.
Matka huipulle
Mukkula on edennyt keilailu-urallaan D-luokasta kilpasarjoihin, ja suurin kipinä syntyi, kun hän voitti ensimmäisen kilpailunsa ja sai nimensä Anjalankosken Sanomiin.
Tänä vuonna päätavoitteena ovat Tanskan Aalborgissa järjestettävät EM-kisat.
Aiemmin Mukkula on kilpaillut menestyksekkäästi nuorten sarjoissa, ja meriitteinä on jo useita mestaruuksia sekä voitto International Hammer Challenge -osakilpailusta viime vuoden syyskuussa.
Ratojen haasteet
Kilpailukeilaajille radoissa on suuria eroja, jotka vaikuttavat suoritukseen. Laminaattien kitka, kaltevuudet ja rataöljyn levitys tuovat omat haasteensa.
Radalla öljyn määrä voi vaihdella pituussuunnassa ja öljyn määrä leveyssuunnassa.
Ennen kisaa kilpailijat saavat tiedon radan profiilista, näin kukin voi etsiä itselleen sopivan heittolinjan ja siihen soveltuvan, liikkeeltään oikeanlaisen keilapallon.
– Isoissa kisoissa on vaativammat olosuhteet, ja rataolosuhteet voivat herättää tunteita, Mukkula toteaa.
Tulevaisuuden suunnitelmat
Mukkula on kirjoittanut ylioppilaaksi Kouvolan lyseon lukiosta ja suorittaa parhaillaan siviilipalvelusta palvelukodissa kiinteistötehtävissä.
Tulevaisuuden opiskelusuunnitelmat ovat vielä auki, mutta kiinnostavia aloja on useita.
Vaikka keilailusta olisi mahdollisuus tehdä ammattilaisura, kilpaileminen ammattilaisten rahakisoissa on pitkän tien päässä.
Kuten kaikessa kilpaurheilussa, vain pieni osa pääsee tekemään huipputiliä. Siksi Mukkula pitää tärkeänä opiskella itselleen ammatin.
Vapaa-aika ja fyysinen kunto
Vapaa-ajallaan Mukkula viettää aikaa kavereidensa kanssa, joista monet ovat keilailupiireistä tuttuja.
Keilailu on vartalolle toispuoleinen laji, joten fyysisen kunnon ylläpito on tärkeää.
– Hyvä kunto auttaa keilailussa, sillä kisat kestävät useita tunteja, ja keilapallo painaa lähes seitsemän kiloa, hän kertoo.
Mukkula odottaa innolla tulevia haasteita ja aikoo jatkaa kehittymistään sekä keilaradoilla että muilla elämän osa-alueilla.
