LIIKKALA–KOTKA Sadan vuoden takainen sisällissota jätti jälkensä myös Mänttärin sukuun, jonka jäseniä oli sodan molemmissa leireissä – punaisissa ja valkoisissa.
Valtiorikosoikeuden pöytäkirjojen hakemistosta löytyy tiedot yhteensä 23 Mänttäri-nimisestä henkilöstä, jotka tuomittiin toiminnasta punaisten puolella vuoden 1918 sodassa. Sukuun kuuluvien tuomittujen määrä oli oleellisesti tätäkin suurempi.
Mänttärin Sukuyhdistyksen sukututkija Eero Mänttäri kävi 1990-luvun lopulla valtionarkistossa perehtymässä Valtiorikosoikeuden (VRO) ja Valtiorikosylioikeuden (VRYO) vuoden 1918 asiakirjoihin, kun ne tulivat julkisiksi.
– Eero-serkulleni ja sittemmin myös minulle oli täydellinen yllätys, että yksi niistä 23 Mänttäri-nimisestä henkilöstä, jotka valtiorikosoikeus oli tuominnut, oli isoisämme Vihtori (Viktor Juhonpoika) Mänttäri, sukuyhdistyksen valtuuskunnan puheenjohtaja, suvun päämies Anssi Paasivirta (taulu 10793) paljastaa.
Samainen Vihtori Mänttäri teki aikoinaan aloitteen Mänttärin Sukuyhdistyksen perustamisesta, oli valmistelutoimikunnan puheenjohtaja ja yhdistyksen ensimmäinen päämies aina kuolemaansa asti.
Ilmiantoasiakirja: Kiihkeä sosialisti?
Vihtori Mänttäri toimi 1900-luvun alussa Metsäkylän sahan puunhankintamiehenä. Hän oli tuolloin liittynyt Liikkalaan perustettuun työväenyhdistykseen, mikä oli yleistä kylän työmiesten piirissä.
Hän ei kuitenkaan ollut toiminut aktiivisesti työväenyhdistyksessä. Sitten hän osti Liikkalan Tiilitehtaan vuonna 1914 ja ryhtyi liikemieheksi.
– Valtiorikostuomio ja kansalaisluottamuksen menettäminen olisi hankaloittanut hänen toimintaansa liikemiehenä, Paasivirta jatkaa.
Millä perusteella Vihtori Mänttäri tuomittiin?
– Häntä syytettiin avunannosta kapinaan. Joissain ilmiantoasiakirjoissa sanottiin, että hän oli kiihkeä sosialisti. Hän sai ehdollisen tuomion viiden vuoden koetusajalla ja hänet tuomittiin menettämään kansalaisoikeudet kolmeksi vuodeksi, Paasivirta kertoo.
Vapautettiin yleisessä armahduksessa
Kun tieto Kotkassa toimineen Valtionrikosoikeuden jaoston antamasta ehdollisesta tuomiosta tuli, oli Vihtori Mänttärillä seitsemän vuorokautta aikaa hakea päätökseen muutosta Valtiorikosylioikeudelta (VRYO).
Hän teki anomuksen ja sen liitteenä oli lukuisia hänen näkemystään puoltavia lausuntoja. Niitä olivat antaneet Metsäkylän Sahan omistaja, liikemies Vihtori Yrjönen, kaupanhoitaja Emil Mänttäri, Liikkalan koulun opettaja ja Sippolan kuntakokouksen puheenjohtaja W.J. Häkli, everstiluutnantti Lennart Forsten sekä Juho Tiljander, Otto Mänttäri ja Matti Puhakka.
– Oman ilmoituksensa mukaan Vihtori Mänttäri oli voimakkaasti vastustanut omaisuuden ryöstöjä ja tarttumista aseisiin. Hän oli kehottanut ihmisiä piilottamaan omaisuuttaan ja kylän miehiä pakenemaan metsiin punaisten pakko-otoilta.
Vetoomukset eivät auttaneet, mutta hänet vapautettiin yleisessä armahduksessa, Paasivirta kertoo.
Sukututkija Eero Mänttärikään ei ollut kuullut tapauksesta aikaisemmin.
– Eikä kukaan meidän aikalaisista, joilta olen asiasta kysynyt, ole kuullut siitä aiemmin. Niin täydellisesti asia oli pidetty suvun sisällä ja kyläläisten piirissä salassa. En tiedä kuinka moni Vihtori Mänttärin lapsistakaan on asiasta tiennyt, sillä he olivat tuolloin hyvin pieniä ja osa ei ollut vielä syntynytkään, Paasivirta jatkaa.
Hän jatkaa, että näin sisällissodan juhlavuonna asian paljastaminen tuo lisää särmää isoisän persoonaan ja elämäntyöhön.
– Onkohan Vihtori Mänttärin henkilökohtainen sosiaalinen vakaumus ollut syynä siihen, että sukuyhdistyksen säännöissä on ensimmäisestä versiosta lähtien ollut pykälä siitä, että on pidettävä huolta vaikeuksissa olevista suvun jäsenistä?, Paasivirta pohtii.
