Pääkaupunkiseudun Mänttärit kokoontuvat tänä vuonna järjestyksessään jo 20. kerran. Kokoontuminen pidetään viime vuotiseen tapaan Astoria-salissa (Iso Roobertinkatu 14) Helsingissä 5. lokakuuta.
Aluetapaaminen alkaa musiikilla, jotta tarjoilevat Kaarinassa toimivan Suomen kristillisen yhteiskoulun (SKYK) rehtori Marle HImberg koulun nuorine esiintyjineen. Himberg on myös laulupedagogi ja oopperalaulaja.
Musiikkiesityksen jälkeen luvassa on paneelikeskustelu, joka ruotii Suomen tulevaisuutta otsikolla "Suomalaisen huoli tulevaisuudestaan – toimeentulo, valtion talous, jaksaminen, pakolaiset, Islam ja turvallisuus!
Paneelissa keskustelevat suvun päämies Anssi Paasivirta, joka toimi työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) rakennemuutosjohtajana ennen eläkkeelle siirtymistään sekä SDP:n kansanedustaja, entinen Turun arkkihiippakunnan piispa Ilkka Kantola, toimitusjohtaja Tuomas Mänttäri Sosiaalialan työnantajayhdistyksestä ja rehtori Marle Himberg Suomen kristillisestä yhteiskoulusta.
Paneelikeskustelua vetää Mänttärin Sukuyhdistyksen pääkaupunkiseudun aluetoimikunnan puheenjohtaja Atte Helminen. – Yleisö voi osallistua keskusteluun esittämällä tiukkoja kysymyksiä panelisteille, hän lupaa.
Valokuvanäyttely sukutapaamisessa
Valokuvaaja ja valokuvainsinööri Pekka Kivekäs on ottanut paljon valokuvia ”matkan varrelta.” Joitakin hänen kuviaan on esillä sukutapaamisessa Astoria-salin takaosassa. Kivekäs on toiminut muun muassa valokuvalaboratorion kemistinä ja ohjaajana.
Lisäksi tapaamisessa kerrotaan sukuyhdistyksen toiminnasta ja ajankohtaisista asioista. Myynnissä on myös sukutuotteita, kuten viirejä, adresseja, sukumerkkejä, riipuksia ja pinssejä sekä sukukirjoja.
Saatavana myös uusin Mänttärin Sukuyhdistystö käsittelevä kirja "Niinipuun varjossa – Mänttärin Sukuyhdistys 80 vuotta", kuten myös teokset "Elämän polkuja" ja "Suku kuvina". Sukutuotteiden lisäksi myytävänä on myös talkooleivonnaisia.
Pääkaupunkiseudun Mänttärien tapaaminen pidetään Astoria-salissa (Iso Roobertinkatu 14) Helsingissä maanantaina 5.10. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 18 ja ohjelmaosuus käynnistyy kello 18.30. Tapaaminen päättyy kello 20.


