JYVÄSKYLÄ, KESKUSTA Kahta kautta Mänttärin sukuun kuuluva Matti Perälä isännöi Jyväskylässä Vakiopaine-baaria, jota asiakkaat ovat luonnehtineet toiseksi kodikseen, ja jopa Jyväskylän sivistyksen kehdoksi sekä kaupungin tärkeimmäksi kulttuuri-instituutioksi.

Sippolassa vuonna 1969 syntyneen Veli-Matti Perälän esivanhemmissa on Mänttäreitä ja Huoviloita, kunnes isoäiti Salme Mänttäri meni Aarne August Perälän kanssa avioliittoon, josta syntyi kahdeksan Perälää.

– Lapsesta asti olen kyllä tiennyt kuuluvani Mänttärin sukuun, mutta en ole kovin tarkkaan sukulaisuuksiani selvittänyt. Isä hommasi aikoinaan sen Niinipuun minulle. Kyllä minä sen aina läpi selaan. Hauska katella, miten monenlaista väkeä sukuun kuuluu.

Perälä kertoo asuneensa ”ihan pentuna” nykyisin Kouvolan kaupunkiin kuuluvalla Keltakankaalla. Koulunsa hän kävi Mäntyharjulla, kun sinne oli muutettu äidin työpaikan takia, ja Jyväskylään Perälä tuli 1990-luvun alussa ”yhen tytön perässä”.

Taidetta ja silmänruokaa. Taidenäyttelyitä Vakiopaineeseen on varattu aina vuodeksi eteenpäin.

Sekatyömiehestä liikkeenharjoittajaksi

Sukukirjassa Matti Perälä esiintyy vielä sekatyömiehen nimellä, mutta jo vuosia hän on hoitanut vaimonsa Pauliina Siekkisen kanssa Vakiopaine-baaria, joka ei ole mikään ihan tavallinen kaljakuppila, vaan jo 26 vuotta toiminut omaleimainen kulttuurikapakka.

Baarin seiniltä löytyvät vaihtuvat taidenäyttelyt, alakerrasta intiimi teatteritila ja katutasossa soi hyvin usein kiinnostava elävä musiikki, ellei käynnissä ole joku vilkas kulttuurikeskustelu.

Tuttavallisesti Vakkariksi kutsutun baarin perustivat vuonna 1992 kolme kaverusta: Terhi Åman (nykyinen Takkinen), Tuija Mikonranta ja Pertti Kukkola. Heidän tavoitteenaan oli tehdä baari, jossa he itsekin viihtyisivät. Roskalavoilta ja kirppareilta hankitut kalusteet ovat vieläkin käytössä.

Kun baarin haluttiin olevan paikka, jossa tasataan paineita, se sai nimen Vakiopaine. Siinä vaiheessa ravintoloitsijat luulivat, että samanniminen hitsausalan erikoisliike olisi jo lopettanut toimintansa.  Sittemmin hitsausfirman pomomiehet kävivät kaimabaarissa olusilla ja totesivat, ettei samannimisyys haittaa, kun ”ei toimita ihan samalla alalla”.

Baari Vakiopaineen omistaa yritys nimeltään ”Minä ja Siekkiset avoin yhtiö”, jossa oli aiemmin osakkaana myös Pauliinan isä, kirjailija Keijo Siekkinen.

Ennen Siekkisiä omistajaporukassa oli mukana myös Mänttärin sukuun kuuluva teatterialan monitoiminainen Aira Airola, joka sai osuutensa lahjoituksena ex-mieheltään Kukkolalta. Vaikka baarin omistajat ovat vaihtuneet, tyyli on säilynyt samana.

Kulttuurikuppila. Jyväskylässä Vakiopaine on ihan muuta kuin hitsausliike.

Rakkaudella tehty juhlakirja

Vankin todiste siitä, ettei kardemummakahville tuoksuva Vakkari ole mikä tahansa kaljakuppila, on viime vuoden lopulla ilmestynyt peräti 400-sivuinen Baari Vakiopaineen 25-vuotisjuhlakirja Vakiopaineesta, rakkaudella.

Toimittaja Juha Mäkisen kokoamaan juhlakirjaan on koottu Vakkarin värikkäät vaiheet neljännesvuosisadan ajalta. Matti Perälä kehuu juhlakirjaa hienoksi ja hauskaksi teokseksi.

– Juhalla oli vapaat kädet kirjan tekemisessä. En puuttunut mitenkään sisältöön. Kirjoittaja sai palkkionsa joukkorahoituksella, ja baari maksoi painatuskulut.  Kirjaa lukiessa huomaa, että tämä on tärkeä paikka hyvin monille ihmisille. Lämmittäähän se mieltä. Monta kyyneltä herahti kun kirjaa luin.

Vaikka Vakkarin koko olemassaolo perustuu alkoholin myymiseen ja juomiseen, se on juhlakirjan toimittajan mukaan ”vähiten kiinnostava asia, jota Vakiopaineessa tapahtuu”.

Ravintolan merkityksestä kaupungin kulttuurielämälle todistavat myös sen saamat viralliset tunnustukset: Keski-Suomen taidetoimikunnan taidepalkinto, Jyväskylän kaupungin Kiitokset kulttuurityöstä -palkinto ja maakunnallinen vuoden harrastajateatterivaikuttaja-palkinto.

Juttu on julkaistu alunperin vuoden 2019 painetussa Niinipuu-lehdessä.