TUUSULA Tuusulassa asuva eläkkeellä oleva juristi Erkki Mänttäri selvitteli alkuvuodesta 2008 Kansallisarkistossa taustoja vaaristaan Emil Eerikinpoika Mänttäristä (taulu 3971). Samalla hän löysi valtiorikosoikeuden pöytäkirjojen hakemistosta tiedot yhteensä 23 Mänttäristä, jotka tuomittiin toiminnasta punaisten puolella vuoden 1918 sodassa.

Tuusulalaisen isä, joka oli itsekin 15-vuotiaana mukana sisällissodassa, on kertonut pojalleen sodan vaiheista vain hieman. Näin on käynyt varmasti niin monelle muulle suomalaiselle.

– Hätkähdin havaitessani vasta nyt, että vaarini äiti kuoli 20-vuotiaana, pojan olles-sa puolivuotias, isoisänsä asiakirjamapin selattavakseen saanut Mänttäri kertoo. Lahdessa istuneen valtiorikosoikeuden pöytäkirjan mukaan syytetyn (Emil Eerikinpoika Mänttäri) terveydentila oli heikko. Muutama kuukausi Hennalan leirissä oli syönyt 43-vuotiaan sahan työmiehen terveyden, Erkki Mänttäri kertoo vuoden 2008 Niinipuu-lehdessä.

Avunanto maanpetokseen

Tuusulalaisen isoisä sai syytteen avun-annosta maanpetokseen. Kuulustelussa kyseltiin huolella vaarin taustoista ja toimia.

– Kun vaarin työpaikka Enso Gutzeitin saha oli suljettu, ei hän yrityksistähuolimatta löytänyt tätä ja liittyi kaverei-den tavoin punakaartiin. Maksettiinhan kaartilaisille palkkaa elätettävien mukaan, Mänttäri kertoo.

Ennen sodan syttymistä isoisä osallistui punakaartin retkiin ja aseidenetsintään. Kotoa ei löydetty valkoisilta ryöstettyä tavaraa.

Vaari kieltäytyi plutoonan johtamisesta

Mänttärin tulkinnan mukaan kysymyk-seen mikä oli vaarin asema sodassa, on kaksi vastausta.

– Hän oli ensimmäisiä suomalaisia ikäluokkia, joka sai sotilaskoulutuksen.Suvussa kulkevan tarinan mukaan isoisä epäonnistui kivääriammunnoissa. Kun kouluttava upseeri vähätteli hänen saavutustaan, vaarini sanoi sen johtuvan kurjasta kivääristä.Upseeri antoi oman kiväärinsä, jolla sotamies paukutti täysiä kymppejä.

Siitä alkaen Emil Eerikinpoika Mänttäri sai ampua paremmalla aseella, mutta myös huoltaa kahta kivääriä.

– Vaarini kertomus on, että hänelle tarjottiin useampaan kertaan plutoonan-(joukkue)päällikön asemaa, mutta hän kieltäytyi, koska ei osannut kirjoittaa.

Kaksi punakaartilaista toveria kertoi hänen toimineen plutonaan päällikkönä. Se oli myös Erkki Mänttärin isän kanta.

– Leirillä oli opittu miten vastataan kuulusteluissa. Sillloin ei ollut oikea paikka kehua sotilaallisella menestyksellä, Mänttäri jatkaa.

Villiytynyt punaisten vallasta

Mänttärin isoisän tehtävät sodassa olivat tämän oman kertomuksen mukaan vartiotehtäviä, kun taas todistajat kertoivat hänen osallistuneen taisteluihin keskeisellä rintamalla kiväärimiehenä.

Asiakirjoihin kuuluvassa suojeluskun-nan selvityksessä kerrotaan vaarin olleen kiitettävä työmies, joka ei osallistunut kiihotukseen ja jonka talous oli kunnossa sekä elämäntavat säännölliset.

– Entinen kelpo mies oli villiytynyt punaisten vallasta niin, että kaikella hartaudella on koettanut myötävaikuttaa “vallankumouksen” menestykseksi. Nyt tunnustaa täydellisesti pettyneensä,ja on hyvin otaksuttavaa, ettei ole vastai-suudessa vaarallinen yhteiskunnalle, suojeluskunnan esikunnan lausunnossa todetaan.

Valtiorikosoikeus tuomitsi Emil Mänttärin kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja sen jälkeen kansalaisluottamuksen menettämiseen viideksi vuodeksi. Tuomio oli ehdollinen viiden vuoden koeajalla, jonka jälkeen se raukesi.

– Vaarini oli saanut oikeudenmukaisen käsittelyn ja tuomion. Normaali tuomio rivimiehelle olisi ollut kaksi vuotta kuria, joten kai oikeus oli pitänyt häntä pääl-lystöön kuuluvana, Erkki Mänttäri pohdiskelee.

Tieto ei lisännyt tuskaa

Tuusulalaiselle vaarista löytyneet tiedot eivät lisänneet tuskaa, vaan suvussa liikkuneet tarinat tuli nyt todennettua.

– Miten tuomio vaikutti perheen tulevaisuuteen? Mahtoiko sillä olla osuutta siihen, että vaarista tuli tuurijuoppo. Ryyppykaverin velkaan annettu takaus johti perheen omakotitalon ulosmittaukseen. Tapahtuman jälkeen isäni ei taannut kenenkään lainaa, Mänttäri kertoo.

Tuusulalainen haluaa jatkaa saamansa tiedon inhimillistämistä.

– Kotkan punakaartin nokkamiehenä toimi toimittaja Eero Haapalainen, joka kohosi punakaartin komentajaksi lyhy-essä sodassa ja meni rajan yli Venäjälle yhdessä noin 20 000 kaartilaisen kanssa, hän toteaa.

– Uskon, että vaarini oli jollain tavalla läheinen punakenraali Haapalaiselle. Kun Paavo Rintala kirjoitti romaanin “Mummoni ja Mannerheim” voisin minä runoilla otsikolla Vaarini ja Haapalainen, Mänttäri naurahtaa.

Hän toivoo, että perheitä ja sukuja hajottaneen vuoden 1918 sodan kauhut voidaan arkistojen avautumisten myötä kuopata haudan poveen.

Tarina Erkki Mänttärin isoisästä on julkaistu ensimmäisen kerran Niinipuu-lehdessä vuonna 2008, jolloin sisällissodasta tuli kuluneeksi 90 vuotta.