HELSINKI Näyttelijä Krista Kososen sukutarinalla käynnistyneen Sukuni salat -uutuussarjan starttijakso tavoitti Finnpanel Oy:n TV-mittaritutkimuksen mukaan MTV3-kanavalla lähes miljoona (996 000) suomalaista. 

Kansainväliseen menestysformaattiin perustuvan sarjan kotimaisen version ensimmäisen jakson keskikatsojamäärä oli 737 000 ja katseluosuus oli korkea kaikissa ikäryhmissä. Sarja kiinnostaa myös MTV-palvelussa, jossa se on ensimmäisiä, joissa seuraava jakso on katsottavissa viikon ohjelmaennakolla.

Sukuni salat on nyt alkuvuoden kolmanneksi katsotuin viihdeohjelma heti Putouksen ja Laulu Rakkaudelle - Secret Song Suomi -ohjelman jälkeen jättäen jälkeensä muiden kanavien viihdeohjelmien kärjen.

– Olemme todella iloisia ja ylpeitä Sukuni salat -sarjasta ja siitä, että mukana olevat päähenkilöt heittäytyivät niin innokkaasti mukaan tutkimaan sukujuuriaan. Sarja antaa meille jokaiselle paljon ajateltavaa ja yhtymäkohtia elämän monisäikeisistä tarinoista, mutta paljon myös sukututkimuksesta ja historiasta kiinnostuneille katsojille, ohjelman vastaava tuottaja Pia Louhivuori MTV:ltä kertoo.

Sukuni salat vie Suomen rakastetuimpia tähtiä matkalle heidän sukunsa menneisyyteen. Suomen versiossa mukana on ensimmäistä kertaa juontaja Marja Hintikka, joka kulkee päähenkilöiden rinnalla, kun sukujen salat avautuvat. Talven koskettavin ohjelma jatkuu tulevana maanantaina, kun nähdään, mitä jääkiekkovalmentaja Jukka Jalosen sukupuusta ja suvun historiasta ilmenee.

Sukuni salat -ohjelma perustuu kansainväliseen formaattiin.

Kevään aikana sarjassa nähdään myös Pete Parkkosen, Suvi Teräsniskan, Aku Hirviniemen, Jukka Hildénin, Maria Veitolan, Anne Kukkohovin, Hjallis Harkimon ja Maria Guzeninan jaksot.

Sukuni salat -ohjelman MTV:lle tuottaa Warner Bros. International Television Production Finland.

Sukuni salat -sarja MTV3-kanavalla maanantaisin kello 20 alkaen. Seuraava jakso katsottavissa ennakkoon MTV-palvelussa. Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.