KOUVOLA, MYLLYKOSKI Sukujuhlaviikonlopun ohjelmassa oli ensimmäistä kertaa mukana sukututkimusseminaari. Mielenkiintoiset aiheet vetivät 130 kuulijaa Myllykosken seuratalolle lauantaina.
Seminaarin avannut Mänttärin Sukuyhdistyksen valtuuskunnan puheenjohtaja Olli Sipilä totesikin täyttä salia katsellessaan, että kiinnostus yllätti järjestäjätkin.
Seminaarissa puhuivat sukututkimuskouluttaja, yrittäjä Juha Vuorela Tarvasjoelta, filosofian maisteri, sukututkija, yrittäjä Ari Kolehmainen Juvalta, filosofian maisteri, sukututkija Jere Markkanen Kotkasta ja filosofian maisteri, väitöskirjatutkija Ari Vesalainen Espoosta.
"Perimätieto on kaiken A ja O”
Sukututkimuskouluttaja, yrittäjä Juha Vuorela opasti, miten päästä alkuun sukututkimuksen teossa.
Ensimmäisenä ja tärkeimpänä toimenpiteenä hän kehotti keräämään ja tallentamaan elossa olevien sukulaisten muistitietoa.
– Perimätieto on kaiken A ja O. Laita arkisetkin asiat muistiin ja siirry vasta sen jälkeen arkistojen tutkimiseen. Pelkät syntymätiedot eivät ole niin tärkeitä kuin tiedot, mitä esi-isät ovat tehneet ja millaisia ihmisiä olleet. Pienetkin yksityiskohdat voivat olla tärkeitä. Osa asioista voi olla ihan soopaa, mutta se on kuitenkin tärkeää perimätietoa, Vuorela korosti.
Nuhteet kirjattiin
Suvun tietojen hankinta on kuin palapelin kokoamista, ja tiedon jyväsiä löytyy useista eri lähteistä.
– Parhaita löydöksiä ovat henkilöt, jotka ovat vähän töpeksineet, sillä papit ovat kirjanneet nuhteet kirkonkirjoihin. Jos ei ole omistanut maata, ja on ollut naimaton ja lapseton, niin hänestä ei ole jäänyt oikein mitään jälkiä.
– Suomen historian ensimmäinen asiakirja on vuodelta 1316. Sukututkimus on mahdollista vuodesta 1540 alkaen, jolloin kuningas Kustaa Vaasan määräyksestä alettiin pitää maakirjoja.
– Maakirjat ovat vähän vaikeaselkoisia, sillä vero oli talokohtainen, mutta veroluetteloita pidettiin yllä isännän nimellä, joten pääteltävää riittää, Vuorela neuvoi.
Kirkollinen materiaali yltää 1600-luvun loppupuoliskolle asti.
– Mitä kauemmas mennään, sitä epävarmemmaksi tiedot käyvät. Samoja asioita pitää tarkistaa monesta lähteestä, Vuorela korosti.
>> Katso Juha Vuorelan luento sukututkimuksen perusteista tästä
Kastettujen luettelot arvokkaita
Tärkeimpiä lähteitä ovat seurakuntien arkistot. Sukututkimuksen kannalta keskeisiä ovat kastettujen luettelot, sillä syntymäpaikan perusteella päästään käsiksi rippikirjaan. Vanhin kastettujen luettelo on Tampereen Teiskon seurakunnasta vuodelta 1648. 1720-luvulta alkaen kirkonkirjat ovat pääsääntöisesti säilyneet hyvin, elleivät tulipalot ole päässeet niitä tuhoamaan.
Kastettujen luetteloista löytyy syntyneen lisäksi tietoa hänen vanhemmistaan, heidän ammateistaan ja asuintalostaan sekä kummeista ja kastaneesta papista. 1600-luvun luetteloista puuttuu varsin yleisesti äidin nimi, sillä patriarkaalisessa yhteiskunnassa vain isälinjalla oli merkitystä.
Ruotsalaisten kirjurien nimet tulkinnanvaraisia
Vuoteen 1863 asti nimet on kastettujen luettelossa kirjoitettu ruotsalaisittain. Sen jälkeen pappien piti 20 vuoden aikana siirtyä suomenkieliseen kirjaukseen. Paikkakunnalla Jussina tunnettu henkilö saattaa olla kirjattu eri aikoina Johaniksi, Juhaniksi ja Juhaksi.
– Sukunimien osalta tilanne on ollut erilainen maan eri osissa. Savossa ja Karjalassa oli sukunimiä jo 1500-luvulta asti. Pohjanmaalla sukunimi oli käytännössä talon nimi. Satakunnassa, Hämeessä, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa etunimen jälkeen käytettiin tytär ja -poika -päätteitä. Ennen kuin sukunimilaki 1920-luvun alussa tuli voimaan, sai ottaa haluamansa sukunimen käyttöön ihan valintansa mukaan, Vuorela kertoi.
Rippikirjoista pohja tarinalle
Rippikirjat ovat seurakunnan pääkirjoja, jotka etenevät maaseudulla kylittäin ja taloittain, kaupungeissa yleensä kaupunginosittain ja kortteleittain.
Rippikirjoista löytyy tietoja esimerkiksi nimenmuutoksista, aviottomista lapsista ja muutoista. Ne ovat samalla rikosrekistereitä ja terveysluetteloja. Papista riippuen voi henkilöstä olla tarkkojakin merkintöjä, kuten raajarikkoinen, ruotuvaivainen, sotapalvelukseen kelpaamaton tai salavuoteudesta ripitetty. Vihittyjen luettelo on selkeä dokumentti, josta selviävät vihkimisen ajankohta, tittelit ja vihkipaikka.
– Kirkollinen vihkiminen tuli viralliseksi vuonna 1734. Sitä ennen kihloihin meno oli virallinen lupaus, Vuorela kertoo.
Vuonna 1749 Ruotsissa otettiin käyttöön taulukko, josta papin piti valita kuolinsyy. Esimerkiksi yleinen kuolinsyy rintatauti kertonee enemmän taudin oireista kuin kuolinsyystä.
Arvioi lähteen luotettavuus
Finna.fi -palvelu on Kansalliskirjaston ylläpitämä museoiden ja kirjastojen arkisto, joka sisältää muun muassa laajat kuvakokoelmat. Varsinaisina aarteina Vuorela pitää vanhoja sanomalehtiä, joita voi hakea Kansallisarkiston digipalvelusta.
– Vielä 1970-luvun alussa kerrottiin lehdissä nimiltä esimerkiksi kolarien osapuolet.
Hakukoneisiin Vuorela kehotti suhtautumaan varauksella ja arvioimaan aina lähteen luotettavuuden.
Tietosuoja-asetus määrää, että alle 100 vuotta vanhat, henkilötietoja sisältävät dokumentit eivät ole julkisia, mutta sitä vanhempia pääsee tutkimaan netistä. Seurakuntaan kuulumattomien osalta apua saa Digi- ja väestövirastosta.
– Tietosuojan osalta tulee muistaa, että Geniin ja MyHeritageen ei saa laittaa elossa olevien tietoja muuta kuin heidän nimenomaisella suostumuksellaan. Tehdään oikeutta tutkittaville kohteille niin, ettei herjata tai kerrota esi-isistä vääriä tietoa, Vuorela korosti.
Muista kyseenalaistaa kaikki, mitä suvun historiasta on kerrottu ja lähde puhtaalta pöydältä.
>> Katso Ari Kolehmaisen luento DNA-tutkimuksesta tästä
DNA-testillä päästään jopa tuhannen vuoden päähän
Sukututkija Ari Kolehmainen on tutkinut erityisesti itäsuomalaisia sukuja. Sukututkimusseminaarissa hän kertoi kuulijoille geneettisen sukututkimuksen eli tutummin DNA-tutkimuksen mahdollisuuksista.
– Geneettisen sukututkimuksen avulla voidaan varmistaa vanhoja teorioita ja päästään asiakirjojen taakse. Paras lopputulos saadaan yhdistämällä perinteinen sukututkimus ja DNA-testit, hän kiteytti.
DNA-testejä on kolmenlaisia. Kolehmainen sanoo, että eniten konkreettista hyötyä sukututkimukseen saa teettämällä isälinjaisen Y-testin. Rajatumpia tuloksia tuovat serkku- ja äitilinjan testit.
Isälinjaisia Y-testejä tekee vain yksi yritys, monille sukututkijoille tuttu FamilyTreeDNA. Y-testiin sisältyväSTR-testi antaa yleiskuvan noin 1000–2000 vuoden tarkkuudella. SNP-testi antaa yksityiskohtaista tietoa isälinjan vaiheista lähemmällä aikaulottuvuudella.
Vanhimmat maakirjat ovat vuodelta 1541, josta asiakirjalähtöinen sukututkimus alkaa. DNA-testeillä päästään paljon varhaisempiin vaiheisiin. Y-testillä voidaan selvittää asutushistoriaa ihmiskunnan alkuajoista aina asiakirjojen aikaan.
Isälinjaisen DNA-testin kautta on mahdollista selvittää paitsi sukujen ja alueen asutushistoriallista taustaa, niin myös alueiden varhaisia kantasukuja ja sukujen haarautumisia vuosisatojen ajan. Y-testin avulla voidaan tutkia Savon ja Karjalan eli itäsuomalaisten sukujen nimenmuutoksia ja vanhimpia sukunimiä.
Isälinjaisen testin tulokset auttavat paikkaamaan tietoaukkoja etenkin 1500–1600-lukujen puuttuvien asiakirjojen kohdalta. Testitulos voi toimia apuna myös paikkakunnalta toiselle tapahtuneiden muuttojen selvittämisessä. Äitilinjainen mtDNA-testi antaa karkean kuvan asutushistoriasta.
– Serkkutestillä voi varmistaa tuntemattomia isä- ja isoisälinjoja noin kolmanteen serkkuun asti, Kolehmainen kertoi.
Edullisimmalla, noin sata euroa maksavalla isälinjaisella DNA-testillä saadaan karkeaa tietoa sukulinjan muinaishistoriasta korkeintaan noin 500-luvulle. Vähän yli 200 euroa maksavalla keskitason testillä päästään parhaimmillaan noin 1000-luvulle. Tarkin testi on 440 euroa maksava Y-testi, jolla päästään tuoreempiin tietoihin ja sukututkimuksen ajanjaksolle.
DNA ei valehtele
Parhaimmillaan testit auttavat selvittämään sukujen mysteerejä.
– DNA-testi oikaisee virheitä ja kumoaa vääriä teorioita. Samalla alueella asuvat, saman sukunimen omaavat ihmiset eivät välttämättä ole keskenään sukua. DNA-testi paljastaa sen.
Kolehmainen kehottaa lähtemään testaukseen avoimin mielin.
– Kun lähdet DNA-testaukseen, niin unohda kaikki vanhat oletukset. Muista kyseenalaistaa kaikki, mitä suvun historiasta on kerrottu ja lähde puhtaalta pöydältä.
Oikotietä onneen ei tikun pyörittelyllä poskessa ja testin postiin nakkaamalla Kolehmainen luvannut.
– DNA-testauksella saadaan sukututkimus varmemmalle tasolle, mutta testit eivät koskaan korvaa perinteistä sukututkimusta. Kumpikaan yksinään ei riitä, vaan tarvitaan sukututkimuksen ja DNA-testin tulosten yhteensovittamista.
>> Katso Jere Markkasen luento Anjalan Hohdin suvun sukututkimuksesta tästä
Hohdin sukututkimus johdatti Anjalan sukujen jäljille
Kotkalainen sukututkija Jere Markkanen kertoi Mänttärin Sukuyhdistyksen yhdessä Pohjois-Kymen Sukututkijoiden kanssa järjestämässä sukututkimusseminaarissa anjalalaisen Hohdin suvun sukututkimuksesta.
Alkulähteenä oli kuningas Kustaa Vaasan toteuttama asiakirjalainsäädäntö 1540-luvulla, jolloin käynnistyi veroluetteloiden pito. Lisätietoja Markkanen sai Eeva-Liisa Oksasen toimittamista Anjalan ja Sippolanhistoriikeista.
– Elimäen maakirjasta vuodelta 1543 löytyi Tuomas Antinpoika ja lähteitä vertailemalla etsittiin seuraaviasukupolvia, Markkanen kertoi.
Nimi Hohti tuli käyttöön 1600-luvun alkupuolella, kun Tuomas Antinpojan pojanpoika Eerik Eerikinpoika suoritti ratsupalvelusta Ruotsin kuninkaalle ja kohosi knaapin asemaan.
– Ilmeisesti hän otti käyttöön tai hänelle annettiin nimi Hohti ratsupalveluksen suorittamisen myötä, sillä nimi esiintyy ensimmäisen kerran apuveroluettelossa vuonna 1606. Siitä eteenpäin Hohdin maatilaa kutsuttiin tällä nimellä, Jere Markkanen kertoi.
Suurin osa nykyisin Hohti-nimeä kantavista ei polveudu Tuomas Antinpojasta ainakaan mieslinjaisesti.
– Tilalle tullut on vävyjä tai tila on päätynyt täysin muiden sukujen käsiin, Markkanen kertoi.
Projektin avulla lisätietoa Kymenlaakson suvuista
Sukututkijat Jere Markkanen ja Ari Kolehmainen ovat käynnistäneet alkuvuodesta Kymenlaakso DNA-projektin, joka löytyy verkkosivuilta FamilyTree DNA -sivuston alta.
Markkanen kertoi, että Kymenlaaksossa on vielä varsin vähän testattuja, tässä palvelussa vasta noin satakunta.
– Yksi testattu Hohti ei vielä vienyt sukututkimusta eteenpäin. Tuli toinen testitulos, mutta vieläkään ei osumia. Muhniemellä on ollut Kolmhalon talo, jonka jälkeläisiltä ei kuitenkaan ole saatu Y-testiä. Anjalan Muhniemen Ukkolan linja sen sijaan löytyy, Markkanen kertoi.
Myös Suursaaressa ja Mämmälässä on sijainnut Hohdin taloja. Markkanen toivookin lisää testituloksia, jotta voitaisiin päätellä, ovatko näiden tilojen asukkaat samaa Muhniemen Hohdin sukua.
– Kun asiakirjoissa ei ole sukunimiä, niin voidaan vain spekuloida sukuyhteyksillä. DNA-testillä saadaan varmuus.
Jere Markkasta kiinnostaa erityisesti Anjalan Muhniemellä sijainneen Voutilan ratsutilan historia, sillä tarina kertoo, että tila testamentattiin aikanaan kahdelle renkimiehelle. Sen selvittämiseen, miksi näin tehtiin, auttaisi mieslinjaisen anjalalaisen DNA-testi.
Sukututkijat kannustavatkin erityisesti miespuolisia paikkakuntalaisia isälinjan testaukseen, jotta yhteyksiä Anjalan eri tilojen ja sukujen välillä saadaan selvitettyä.
Kymenlaakson asukkaat tulleet Hämeestä
Tehdyt DNA-testaukset ovat jo vahvistaneet vanhan oletuksen, että Kymenlaakson vanhat kantasuvut ovattulleet Hämeestä ennen vuotta 1540.
– Löytyneet läntisen Kymenlaakson isälinjat muodostavat ryppään, jonka sukujuuret johtavat ehkä Päijänteen seudulle keskiajalla, Markkanen kertoi.
Kymenlaakso on hyvin monipuolinen ja heterogeeninen alue. Alueella ei ole yhtä vallitsevaa asutushistoriallista tulosuuntaa, vaan tänne on tultu useasta eri ilmansuunnasta pitkin vuosisatoja toisin kuin Savossa, jossa viimeistään rautakaudella kaikki suvut yhtyvät toisiinsa.
– Kymenlaakso kuuluu läntiseen asutuskulttuuriin. Hämäläisten lisäksi tänne on tullut kauppamiehiä Saksasta ja virolaisia kalastajia. Tämä näkyy mieslinjojen tasolla. Alueella ei ole yhtä vallitsevaa mieslinjaa, vaan useita erillisiä. Tänne on tultu kaikista ilmansuunnista. Alueen isälinjojen haploryhmät ovat hyvinkirjavia ja toisistaan poikkeavia. Esimerkiksi Mänttärit ovat ilmeisesti Suomessa harvinaisempaa R-haploryhmää, Markkanen kertoi.
Tekoäly sukututkijoiden apuna
Väitöskirjatutkija Ari Vesalainen puhui sukututkimusseminaarin osallistujille tekoälyn tarjoamistamahdollisuuksista sukututkimuksessa.
– Jokaisen sukututkijan kannattaa kokeilla tekoälyä ja ottaa se työkalupakkiin soveltuvin osin, oli Vesalaisen yleisneuvo.
Hän on testannut tekoälyä muun muassa tekstin tunnistamisessa. Sukututkijoille hän suositteli Transkribus-ohjelmaa.
– Transkribus mahdollistaa automaattisen tekstin tunnistuksen. Se tunnistaa sekä käsin kirjoitettua että painettua tekstiä. Ohjelma on osittain ilmainen, hän kertoi.
Esimerkkinä Vesalainen näytti vanhalla ruotsilla kirjoitettua tekstiä, jonka oli käskenyt tekoälyn muuntaa modernimmaksi ruotsiksi ja kääntää sitten suomeksi. Osallistujat hämmästelivät hyvää lopputulosta.
– Kansallisarkisto on ollut kiitettävästi mukana tekstin automaattisen tunnistamisen kehittelyssä, ja he ovatluoneet suomalaisen supermallin, joka kattaa käsialoja 1600-luvulta 1900-luvulle. Mallin opetusaineistossa on yhteensä noin 700 000 riviä. Tulossa on uusi versio, jossa on huomattavasti lisää aineistoa ja mukana myös 1500-luvun aineistoa, Vesalainen kertoi.
Toisena hyvänä tekoälyn käyttöominaisuutena Vesalainen nosti esille litteroinnin eli puheen muuntamisen tekstiksi.
– Tähän on saatavilla useita palveluita, jotka nopeuttavat tekstiksi muuntamista. Myös käsinkirjoitetun tekstin tunnistus paranee ja uusia tunnistusmalleja kehitetään koko ajan. Haastattele suvun vanhimpia ja kokeile, Vesalainen kannusti osallistujia.
Hän kehotti suhtautumaan tekoälyyn kuitenkin kriittisesti.
– Chat GPT hakee tietonsa tuntemattomista lähteistä. Kannattaa muistaa, että tekoäly ei ole hakukone, eikä faktan tarkistaja. Välillä se hallusinoi eli keksii itse asioita ja voi puhua ihan puutaheinää. Kriittisyys kannattaa pitää mukana aina tekoälyn kanssa toimiessa.