TAMPERE, KALEVA Kuluva vuosi on Mänttärin Sukuyhdistyksen toiminnassa aluetoiminnan juhlaa, sillä Pirkanmaalla, Hämeessä, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun alueelliset sukutapaamiset saivat alkunsa.

Sukuyhdistyksen aluetoiminnan 30-vuotisjuhlavuoden paikallistapaamisten sarjan aloittivat pirkanmaalaiset kokoontumalla Tampereen seudun Ammattiopisto Tredun Sammonkadun toimipisteessä tänään sunnuntaina.

Mänttäreitä asuu koko Pirkanmaan alueella; yksistään maakunnan keskuskaupungissa Tampereella on yhdistyksen jäsen- ja osoiterekisterin mukaan noin 320 sukuun kuuluvaa henkilöä.

Valtuuskunnan puheenjohtaja Olli Sipilä kertoi suvun juurista, sukuyhdistyksestä ja tulevista tapahtumista. Kuva: Päivi Lampinen

"Sukulaisuus yhdistää"

Pirkanmaan Mänttärien yhteyshenkilö Päivi Lampinen toivotti tulijat tervetulleiksi alueelliseen sukutapaamiseen, jonka jälkeen tutustuttiin sukulaisiin ja juotiin kahvit tarjoilujen kera.

Sukuyhdistyksen valtuuskunnan puheenjohtaja Olli Sipilä kertoi sukuhistoriasta ja suvusta sekä siitä, missä yhdistyksessä mennään aluetoiminnan juhlavuonna. Hän loi myös katsauksen tuleviin tapahtumiin.

– Tilaisuudessa oli hyvä henki. Sukulaisuus jollain tavalla yhdistää, Sipilä luonnehti lämmintunnelmaisen tapaamisen antia.

Näyttelijä Jyrki Mänttäri kertoi näyttelijäntyöstään ja omasta henkilöhistoriastaan. Kuva: Olli Sipilä

Näyttelijä tarinoi urastaan

Tamperelainen näyttelijä Jyrki Mänttäri kertoi omaa teatterihistoriaa sekä miten hän aloitti näyttelijänä ja näyttelijän työstänsä.

Sippolassa syntynyt mies valmistui teatteritaiteen maisteriksi Tampereen yliopiston näyttelijätyön laitokselta vuonna 1997, josta lähtien hän on työskennellyt Tampereen Työväen Teatterissa. Mänttäri näytteli Taivaan tulet -televisiosarjassa Ari Pasasta sekä on vieraillut muun muassa televisiosarjoissa Pidetään yhtä ja Elämän suola.

Tulevana kesänä hänet nähdään ensimmäisen konekiväärikomppanian päällikkö, kapteeni Kaarnan  roolissa Pyynikin kesäteatterin 70-vuotisjuhlavuoden näytelmässä "Tuntematon sotilas", joka perustuu Väinö Linnan romaaniin. Näytelmän on sovittanut Sami Keski-Vähälä ja ohjauksesta vastaa Antti Mikkola.

Sukukirja herätti kiinnostusta

Mänttärin kaksiosainen sukukirja herätti sukutapaamisessa kiinnostusta.

– Opetimme muutamille, miten sukukirjaa luetaan. Nykyinen kirja on erilainen luettavuudeltaan kuin 1970-luvun alussa ilmestynyt ensimmäinen sukukirja, Päivi Lampinen kertoi.

Tapaamisen kahvin ja teen tarjosi tamperelainen kahvipaahtimo Mokkamestarit Oy, joka on Mänttärin sukuun kuuluvan yrittäjän 1990-luvun alussa perustama erikoiskahvialan pioneeriyritys maassamme. Tarjoilut hoitivat Anne Kalliola leipomillaan korvapuusteilla ja Päivi Lampinen, joka oli valmistanut kinkkukasvispiirakan.

Pirkanmaan alueen Mänttärien sukutapaaminen houkutteli paikalle 13 henkilöä. Kuva: Päivi Lampinen

Tilaisuuteen osallistui 13 henkilöä.

Lampinen toivoo saavansa ehdotuksia muilta pirkanmaalaisilta tulevien tapaamisten lähettää ehdotuksia sähköpostitse osoitteella pirkanmaa.manttari@niinipuu.fi tai puhelimitse numeroon 040 717 6570.

– Ehkäpä tapaamiset voisivat olla sellaisia, joissa pääsisi tutustumaan omiin esipolviin sukukirjan kautta, hän pohti.

Lampinen toivotti pirkanmaalaiset Mänttärin Sampolan sukututkimuspäiville, jotka Tampereen seudun Sukututkimusseura järjestää seuraavan kerran ensi vuoden tammikuun lopulla.

Anne Kalliola (oik.) kävi kangasalalaisen Kati Parkon kanssa läpi tämän esipolvia sukukirjan avulla. Tilaisuudessa oli jaossa sukutauluja, joihin voi alkaa rakentaa omaa sukuaan. Kuva: Päivi Lampinen

Alueelliset sukutapaamiset jatkuvat toukokuussa

Maakunnalliset sukutapaamiset käynnistyivät sukuyhdistyksen julkaiseman lehden, Niinipuun, alkaessa ilmestyä maaliskuussa 1995. Tuona samana keväänä perustettiin myös Mänttärin Sukuyhdistyksen sukututkimusjaosto.

Maakunnallisten sukutapaamisten pioneereja olivat Keski-Suomessa asuvat Mänttärit suvun jäsenet, jotka tapasivat ensimmäisen kerran Jyväskylässä jo helmikuussa 1964. Tänä vuonna Uusimpana maakuntana toimintaa aloitellaan Etelä-Karjalassa.

Alueelliset sukutapaamisten sarja jatkuu Lappeenrannassa keskiviikkona 7.5., Jyväskylässä lauantaina 10.5., Lahdessa torstaina 15.5. ja Helsingissä maanantaina 8.9.

Tapaamisten ajankohdat löytyvät tapahtumakalenterista.

//Uutista korjattu 28.4.2025 kello 7.19: Jutun pääkuvassa Päivi Lampinen opetti sukukirjan lukemista pirkkalalaiselle Erkki Turkialle, ei pirkkalalaiselle Kai Hirvelälle.