Karjalan Liiton liittokokous valitsi viime lauantaina uudeksi puheenjohtajaksi kansanedustaja Pertti Hakanen Sastamalasta. Hakasen sukujuuret ovat Viipurin läänin Pyhäjärvellä.

Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Kymenlaakson Kauppakamarin viestintäpäällikkö Kirsi Juura Kouvolasta. Myös Mänttärin sukuun kuuluvan Juuran sukujuuret ovat Jääskessä. Karjalan Liiton toisena varapuheenjohtajana jatkaa suunnittelija Eevaliisa Kurki Hyvinkäältä, jonka juuret ovat Kurjen Joutsenossa.

Liittovaltuuston puheenjohtajana jatkaa ministeri Matti Puhakka Enosta. Omasta toiveestaan hallituksen puheenjohtajuuden jättänyt espoolainen Marjo Matikainen-Kallström jatkaa liittovaltuuston toisena puheenjohtajana. Kolmas puheenjohtaja on talousneuvos Maija-Liisa Lindqvist Lahdesta. Matikaisen ja Lindqvistin sukujuuret ovat Viipurissa.

Liittokokouksessa hyväksyttiin Karjalan Liiton strategia eli toiminnan ja talouden päälinjat vuosille 2017–2020.

Karjalan Liitto on karjalaisuuden liitto, jonka toiminta-alueet ovat kulttuuri, historia ja karjalaiset juuret.

– Kaiken toiminnan tavoitteena on edistää karjalaisuutta ja sen elinvoimaisuutta ja tuoda siten lisäarvoa koko yhteiskunnalle. Liitto on kaikille karjalaisuudesta kiinnostuneille tarkoitettu järjestö, liitto toteaa tiedotteessaan.

Karjalan Liitto on noin 400:n sukuyhteisön valtakunnallinen kattojärjestö. Jäsenyhteisöissä on henkilöjäseniä yhteensä noin 30 000.