Sähkeet

Aleksi Leppä palkittiin toistamiseen Vuoden kiväärimiehenä

23.02.2020

LOHJA–HAMINA Suomen Ampumaurheiluliitto on palkinnut Haminan Ampumaseuraa edustavan Aleksi Lepän Vuoden kiväärimiehenä. Hänet valittiin viime vuonna jo toistamiseen vuoden parhaana kiväärilajien miesampujana. Leppä voitti viime kaudella 11 Suomen-mestaruutta ja yhden SM-hopean. Sotilaiden SM-kisoissa hän voitti kahdesti kultaa ja sijoittui sotilaiden MM-kisoissa neljänneksi ampuen siellä myös joukkuekultaa.

Leppä korotti tulostasoaan vuoden aikana. Hän paransi ennätyksiään seitsemässä kiväärilajissa ja teki yhden uuden Suomen ennätyksen.

Suomen Ampumaurheiluliiton vuoden parhaiden palkitsemistilaisuus Grande Finale järjestettiin lauantaina Lohjalla sijaitsevassa Kisakallion urheiluopistossa. Suomalaiset ampumaurheilijat voittivat vuoden aikana kaikkiaan 61 MM- tai EM-mitalia. Vuoden ampumaurheilijana palkittiin Satu Mäkelä-Nummela.