Sähkeet

Alvar Aallon kadonneen seinämaalauksen kuva löytyi arkistojen kätköistä

22.03.2025

KOUVOLA Vuonna 1922 Kouvolan sotilaskodin sisustuksesta vastannut Alvar Aalto suunnitteli sotilaskotiin harvinaisen seinämaalauksen, jota on aiemmin pidetty kadonneena. Arkistojen kätköistä löytyi kuitenkin kuvamateriaalia, joka paljastaa, miltä seinämaalaus näyttää.

Seinämaalauksessa voi erottaa ainakin heraldisen ruusukkeen ja mahdollisesti vartiomiehen ja sotilaskotisiskon hahmot. Tyylitellyssä tekstissä lukee “Kuullos pyhä vala”. Kuva on mahdollisesti edelleen maalikerrosten alla, ja saattaa olla entisöitävissä.

Aalto tunnetaan maailmanlaajuisesti arkkitehtina ja monipuolisena muotoilijana, erityisesti 1900-luvun modernismin ja funktionalismin suunnannäyttäjänä. Vähemmän tunnettua on, että hän ajoittain omistautui myös kuvataiteelle. Maalarina Aalto vaikutti olevan ennen kaikkea kokeilija, joka poikkesi oman aikansa suomalaisesta kuvataiteesta. Aallon maalaukset ovat pääosin yksityisomistuksessa, joten niitä ei liiemmin ole näkyvillä. Yksi erikoisuus Suomen kansainvälisesti tunnetuimman arkkitehdin uralta on kuitenkin ollut pitkään tuntematon: Kouvolan sotilaskotiin vuonna 1922 tehty al secco-tekniikalla toteutettu seinämaalaus.

Aallon suunnittelemista Kouvolan kasarmialueen töistä ei ole tiedossa säilyneitä piirustuksia, ja seinämaalauksen päälle on maalattu epähuomiossa maalia useita kerroksia. Niinpä kukaan ei ole tiennyt, miltä kyseinen harvinaisuus aikoinaan näytti.

Kouvolassa Hugo Alvar Henrik Aalto vietti aikaa arkkitehdiksi valmistumisensa jälkeen varusmiespalveluksen merkeissä. Kouvolan rykmentissä ollessaan hän toimi jo arkkitehtinä, sillä hänen tiedetään suunnitelleen ainakin kasarmialueen portin ja rauta-aidan sekä sotilaskodin sisustuksen ja seinämaalaukset.

Seccomaalaus (ital. al secco, kuivalle) tarkoittaa kuivalle kalkkilaastipinnalle tehtyä seinämaalausta. Seccotekniikalla voidaan toteuttaa koko maalaus tai tehdä korjauksia freskotekniikalla tehtyyn maalaukseen. Alvar Aallon maalaustuotanto ei ole hyvin tunnettua, mutta hänen seinämaalauksistaan ei tiedetä juuri mitään. Kouvolan rykmentin sotilaskodin seinämaalauksenkin pelättiin kadonneen vuoden 1928 remontissa ikuisiksi ajoiksi.

Näin se löytyi

Arkistokuva Aallon seinämaalauksesta löytyi pitkän salapoliisityön päätteeksi. Suositun kaupunkiseikkailu Cityspottingin pelisuunnittelija Mikko Rinnevuori luki Cityspotting-seikkailua tehdessään historiikkia Aallon uran alkuajoista ja törmäsi aikalaiskuvaukseen, jossa seinämaalauksesta kerrottiin.

– En ollut koskaan kuullut, että Alvar Aalto olisi tehnyt seinämaalauksia, joten asia herätti tietysti mielenkiintoni. Selasin muun muassa kaikki Kansallisarkiston arkkitehtipiirustukset ja vanhat valokuvat vuoden 1922 ympäriltä, mutta en löytänyt asiasta mitään. Olen joskus vähän jääräpäinen tällaisten asioiden kanssa, ja ajattelin, että maalauksesta on oltava tietoa jossain. Sitten tajusin, että paikallisella sotilaskotiyhdistyksellä saattaa olla oma arkistonsa, ja otin heihin yhteyttä.

Kouvola-Utin Sotilaskotiyhdistys ry:n perinnejaoston Liisa Sääksjärvi tiesi heti, mistä seinämaalauksesta on kyse. Sotilaskotiyhdistyksen arkistot olivat vaarassa jäädä uuden remontin jalkoihin, joten Rinnevuoren puhelu tuli juuri oikealla hetkellä.

Sääksjärvi kertoi, että Sotilaskotiyhdistyksellä on ollut tapana säilöä näitä tietoja, koska jos tiedot tai vanhat tarinat katoavat, ei niitä sitten ole enää olemassa. Aallon seinämaalauksesta ei ole aiemmin tullut suoria kysymyksiä, mutta yhdistyksessä on ollut aina tiedossa hänen perintönsä Kouvolan kasarmialueella.

Sääksjärven mielestä vanhan sotilaskodin seinämaalaukset pitäisi entisöidä. Maalaukset voivat olla siellä maalikerrosten alla, mutta ehkä entisöiminen olisi silti mahdollista.

Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtaja Tommi Lindh kommentoi tapausta puhelimitse.

– Hieno juttu, että kuva on löytynyt, ja vielä hienompaa olisi, jos koko teos löytyisi maalikerrosten alta.

Seinämaalaus ja muut koristeet sijaitsevat Kouvolan Kasarminmäen rakennuksessa 15, joka on nykyään ravintola- ja kabinettikäytössä – lähestulkoon vuoden 1922 hengessä siis. Kiinnostavaa onkin, olisiko Alvar Aallon harvinainen seccomaalaus entisöitävissä näkyville.

Kiinnostavissa aikalaiskuvissa näkyy seinämaalauksen lisäksi Alvar Aallon suunnittelema sotilaskodin sisustus, pöytiä, penkkejä, myyntitiski ja sotilaskodin henkilökunnan huoneiden oviaukot. Kuvassa vasemmalla olevat ikkunat osoittavat paraatikentän suuntaan.

Melkein kuin RUK:n tunnus?

Aalto toimi myöhemmin RUK:n 4. kurssin kurssijuhlan koristeluvastaavana, jolloin hän suunnitteli komean juhlakoristeen. Kyseisestä koristeesta muotoutui vuonna 1926 RUK:n virallinen joukko-osastotunnus, joka on yhä edelleen yksi Suomen vanhimmista käytössä olevista joukko-osastotunnuksista. Koristeen heraldinen ruusuke on samankaltainen sotilaskodin seinämaalauksen kanssa, vaikkakin ruusukkeen terälehtiä on eri määrä.

Seinämaalauksessa voi erottaa ainakin heraldisen ruusukkeen ja mahdollisesti vartiomiehen ja sotilaskotisiskon hahmot. Tyylitellyssä tekstissä lukee “Kuullos pyhä vala”.

Kuva: Kouvola-Utin Sotilaskotiyhdistys ry/Mikko Rinnevuori