Sähkeet

Suku 2022 -tapahtuma pidetään Kuopiossa

08.01.2022

KUOPIO Suomen Sukututkimusseura järjestää valtakunnalliset sukututkimuspäivät 44. kerran 12.–13.3. Suku 2022 -tapahtuman paikkana on Kuopion musiikkikeskus ja teemana genomitiedon hyödyntäminen sukututkimuksessa.

Valtakunnalliset sukututkimuspäivät on maamme suurin vuosittain järjestettävä sukututkijoiden koulutustapahtuma. Jenny ja Antti Wihurin rahasto tukee tapahtuman järjestämistä. Seuran yhteistyökumppani ensi vuonna 50 vuotaa täyttävä Savon sukututkimusharrastajat ry.

Suku 2022 -tapahtuman esitelmäohjelmassa tarkastellaan genomitiedon näkökulmasta Savon asutushistoriaa ja savolaista sukunimistöä. Savolaisekspansiota käsitellään myös metsäsuomalaisten DNA-projektin kautta. Esitelmissä perehdytään myös sukuseurojen tekemiin DNA-tutkimuksiin ja niiden tulosten käytettävyyteen.

Tapahtuman ohjelmassa on perinteiseen tapaan sukututkimusaiheinen näyttely, jossa eri tahot voivat esitellä toimintaansa, sekä lauantaina avajaistilaisuus, tutustumiskohde ja illallinen.

Varaa paikkasi näyttelystä

Näyttelypaikan voi varata Seuran tiedottajalta Laura Aholta sähköpostitse osoitteella laura.aho@genealogia.fi. Tiedottaja vastaa myös muihin näyttelyä ja näyttelypaikkoja koskeviin tiedusteluihin.

Yhden näyttelypaikan koko on 140 x 80 senttimetriä ja hinta yksityisille henkilöille 20 euroa, yhdistyksille 40 euroa ja yrityksille 60 euroa koko tapahtuman ajalta. Näytteilleasettaja voi myös varata useamman vierekkäisen paikan, jolloin jokaisesta paikasta laskutetaan täysi hinta. Tässä tapauksessa järjestäjä toivoo yhteydenottoa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Näyttelypaikkavaraukset on tehtävä 13.2. mennessä.