KOUVOLA, LIIKKALA Mänttärin Sukuyhdistys järjestää kaikille avoimen luontoiltapäivän Liikkalan VPK-talolla (Pien-Liikkalantie 408) Kouvolassa ensi sunnuntaina.

Neljä vuotta sitten runoista alkanut lokakuinen tapahtumaperinne suvun syntysijoilla elää vaihtuvien teemojen mukaan. Runot ovat saaneet vuosien aikana rinnalleen tarinat ja laulut sekä viime vuonna kädentaidot.

– Tänä vuonna päätimme huomioida meille kaikille tärkeän luonnon sekä tarjota ihmisille kuvallisen elämyksen – tarinallisuutta unohtamatta, sukuyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Kaisu Venäläinen sanoo.

Kaikille avoin luontoiltapäivä avautuu VPK-talolla sunnuntaina kello 14.

Karhut ovat Jari Heikkiselle yksi tärkeä kuvauskohde. Karhut toivat hänelle voiton saksalaisessa Glanzlichter-luontovalokuvakilpailussa tänä vuonna. Kuva: Jari Heikkinen

Heikkisten luontokuvaperhe kertoo harrastuksestaan

Ohjelmassa on luontovalokuvausta harrastavan ja useasti palkitun kouvolalaisen Jari Heikkisen perheen luontokuvaesitys.

Koulupojasta asti valokuvausta harrastanut Jari-isä on opettanut kaikki lapsensa kuvaamaan. Heistä jokainen – Ville, Jesse, Maija ja Liina  – ovat vuorollaan myös voittaneet kuvillaan palkintoja niin kotimaassa kuin ulkomaila.

Perheen äiti Jaana on toiminut luontokuvausharrastuksessa avustavana jäsenenä rohkaisten, tukien ja kannustaen luontokuvalapsuutta viettänyttä jälkikasvuaan.

– Kaikille lapsille on tahdottu opettaa kunnioittavaa suhtautumista luotoon, hän toteaa Mänttärin Sukuyhdistyksen jäsenlehti Niinipuun haastattelussa.

Haminan Metsäkylässä asuva Rasmus Riivari, 12, pitää kesäkioskia, rakentaa linnunpönttöjä ja rengastaa lintuja. Kuva: Niinipuu/Jarmo Lehtomäki

Nuori kioskiyrittäjä tarinoi lintujen rengastuksesta

 Metsäkylässä sijaitsevasta kesäkioskistaan tunnetuksi tullut haminalainen Rasmus Riivari, 12, kertoo harrastuksestaan eli lintujen rengastamisesta. Hän myös esittelee tekemiään linnunpönttöjä.

Tapahtuman musiikillisesta annista vastaa kouvolalainen Kari Rautkoski haitarillaan. Perheen pienimmille paikalla on lasten puuhanurkkaus, jossa voi ohjatusti maalata tai askarrella käpylehmiä.

Selailtavissa on myös valokuvakansioita, joissa on nähtävillä otos Mänttärin suvun laajasta valokuvakokoelmasta. Kokoelmaan kuuluu yhteensä noin 2 500 vanhaa valokuvaa, jotka on taltioitu digitaalisesti Museoviraston arkistoon.

Ohjelman väliajalla avoinna on puffetti, josta voi ostaa edullisesti kahvia/teetä ja mehua sekä suolaista ja makeaa syötävää. Luontoiltapäivään on vapaa pääsy.

Luontoiltapäivä Liikkalan VPK-talolla (Pien-Liikkalantie 408) sunnuntaina 27.10. kello 14 alkaen. Ovet aukeavat kello 13. Ohjelma kestää noin kaksi tuntia. Vapaa pääsy.