Mänttärin Sukuyhdistys ja Niinipuu-lehti päättivät kaksi vuotta sitten ojentaa auttavan kätensä perustamalla oman VeriRyhmän. Suomen Punainen Risti (SPR) palkitsi sukuyhdistyksen ryhmän viime vuonna perustason vuosikunniakirjalla.

VeriRyhmä on SPR:n luoma yhteisöllistävä kampanja, jolla saadaan uusia verenluovuttajia innostumaan tärkeästä asiasta.

– Luovuttamalla verta olette olleet tärkeä osa auttamisen ketjua. Viime vuonna verensiirtoa tarvitsi noin 50 000 potilasta syöpää sairastavista keskosiin, verenluovutuksen johtaja Satu Pastila SPR:n Veripalvelusta kertoo.

Viime vuoden elo–joulukuussa järjestetty yritysten, yhteisöjen ja ryhmien 10 000 kädenojennusta Suomelle -erilliskampanja ylitti tavoitteeseensa ja keräsi yhteensä 12 462 luovutusta 1 781 VeriRyhmältä.

– Kuulutte aktiivisimman viidenneksen joukkoon 10:llä luovutuksellanne, VeriRyhmä-kampanjan vetovastuun ottaneen Niinipuu-lehden toimitussihteeri Marko Wahlström kertoi.

Vuosikunniakirjan saa vähintään 10 luovutuskerrasta. Tähän joukkoon kuuluu viidennes kaikista VeriRyhmistä. Vuosikunniakirjan sai viime vuonna yhteensä 287 ryhmää, hopeisen kunniakirjan vähintään 20 luovutuksesta 79 ryhmää ja kultaisen kunniakirjan vähintään 30 luovutuksesta 42 ryhmää.

Tunnussana Mänttäri ilmoittauduttaessa

Kuluvana vuonna SPR:n Veripalvelu viettää 70-vuotisjuhlavuottaan. Sen kunniaksi uutena kunniakirjana otetaan käyttöön platinainen kunniakirja vähintään 50 luovutuksesta.

Jokainen sukuyhdistyksen jäsen voi osallistua talkoisiin luovuttamalla verta omalla paikkakunnallaan. Verenluovutuspaikassa luovutukseen saapuessa tulee kertoa kuuluvansa VeriRyhmään ja yhteisön nimen (Mänttärin Sukuyhdistys).

Ajatus Mänttäreiden VeriRyhmän perustamisesta sai alkunsa Niinipuun verkkosivuilla heinäkuussa 2014 julkaistusta jutusta, jossa haastateltiin aktiivista verenluovuttajaa, kangasniemeläistä Sari Jokiniemeä.

Mänttärin VeriRyhmällä on myös oma suljettu Facebook-ryhmä.