HELSINKI–HAMINA Etelä-Suomen vähälumiset talvet saivat metsäkyläläisen Rasmus Riivarin, 11, käynnistämään oman yritystoiminnan. Hiihtämisestä ja luonnosta liikkumisesta tykkäävä Rasmus teki päätöksen, että rahaa on hyvä kerätä, jotta saisi hankittua talon Lapista.

Rasmus Riivari perusti Rasmuksen kioskin Haminan Metsäkylään lähelle kotiaan jo viime vuona. Kahvia ja kahvileivonnaisia sekä muun muassa linnunpönttöjä ja takansytykkeitä myyvä kioski oli avoinna tänäkin vuonna ensimmäisen kerran jo pääsiäisenä, sittemmin myös vappuna ja pitkin tulevaa kesää.

Kioskin valikoima kasvaa kesällä, kun myyntiin on tulossa hyötykasvien taimia ja ehkäpä myös marjoja ja sieniä. Myynnissä on ollut myös vihtoja, raparperimehua, kaarnaveneitä ja puuautoja.

Rasmuksen yritysidea voitti tänään perjantaina julkistetun Yritys Hyvä -kilpailun 3.-6.-luokkalaisten sarjan Taskurahaa omalla osaamisella -osion.

Yritys Hyvä on valtakunnallinen kilpailu, jonka tavoitteena on innostaa lapsia yrittämään. Kilpailun järjestäjinä toimivat muun muassa Kehittämiskeskus Opinkirjo, Yksityisyrittäjäin Säätiö, Äidinkielen opettajain liitto ja Taloudellinen Tiedotustoimisto TAT. Kilpailuja on järjestetty jo vuodesta 1985.

Kilpailua varten Rasmus teki kioskista powerpoint-esityksen ja isänsä Petterin kanssa vielä mainosvideon.

Markkinointia tekstiviesteillä

Kioskin pitäminen on opettanut Rasmukselle myös kioskikirjanpitoa. Vuonna 2017 kioski oli avoinna 15 kertaa. Asiakkaita kävi 220 kappaletta.

Entäpä kioskin markkinointi?

– Ilmoitustauluille olen laittanut mainoksia ja postilaatikoihin lappuja sekä tienvarsille kylttejä, Rasmus Riivari kertoo. Sekä tietysti tekstiviestejä.

Kioskilla oli myynnissä linnunpönttöjä tiaisille, harmaasiepoille, kottaraisille ja telkille.

– Linnunpöntöt olen tehnyt isän kanssa. Tiaisen pöntön reiän koko on 30 milliä. Katto on filmivaneria ja pohja on irrotettavissa.

Rasmuksen kioski eroaa mistä tahansa kioskista. Se on tehty puukatokseen. Tilaa kioskille tuli kätevästi, kun halkoja lähti polttoon. Haaveena on saada katokseen myös muutama asiakaspaikka huonojen kelien varalle.

Ammattihaaveena opettaja

Tulevaisuuden kodin sijainnin lisäksi Rasmuksella on selvänä jo ammatti.

– Opettaja. Niillä on pitkät lomat.

Mieluiten Rasmus haluaisi olla luokanopettaja. Myös liikunnan, biologian, maantiedon, fysiikan ja kemian opettaminen kiinnostaa.

Takansytykkeitä ja kahvilaleivonnaisia yhdessä Rasmuksen kanssa valmistanut äiti Sari Riivari on mielissään pojan ammattihaaveesta. Rasmus ehtisi Lapista pitkillä lomilla kotiin äidin ja isän luokse.

Rasmus harrastaa luonnossa liikkumista, hiihtämistä, laskettelua ja pesäpalloa Haminan Palloilijoissa. Koulu sujuu Rasmuksella hyvin. Joulun jälkeen kokeista on tullut pelkästään kiitettäviä.

Ja sitten vielä siihen Lappiin muuttoon.

– Talo voisi olla Kaakkois- tai Luoteis-Lapissa. Siellä on paljon lunta ja pääsee hiihtämään. Lapissa on myös revontulia ja ainutlaatuinen luonto.