Mänttärin Sukuyhdistyksen järjestyksessään toinen runoiltapäivä keräsi lähes 40 kuulijaa Liikkalan VPK-talolle Kouvolaan viime sunnuntaina. Tällä kertaa runot olivat saaneet rinnalleen myös laulut ja tarinat, jotka heijastelivat suomalaisuutta maamme itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

Iltapäivä alkoi “Karjalaisten laululla” Sippolan koulun rehtori Elina Lehtomäen toimiessa säestäjänä.

– Mänttärin suvun kantaisä Tuomas Abrahaminpoika Mänttäri asettui Säkkijärveltä Kymenlaaksoon, runoiltapäivän juontaja ja kokoaja Eila Korjala kertoi.

– Maailmalla olemme muukalaisia, kotona olemme suomalaisia, runoiltapäivän juontaja Eila Korjala muistutti.

Sukuyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Kaisu Venäläinen korosti avaussanoissaan, että suvun juuret ovat Liikkalassa.

– Runoilta- ja tarinailtapäivästä on muodostumassa perinne. Toivomme vain rohkeasti uusia runoilijoita esille sekä ihmisiä kertomaan tarinoita ja esittämään lauluja. Ensi vuonna tapahtuman yhteydessä järjestetään myös käsityönäyttely.

Lehtomäen lapsikuoro esitti koululauluja

Ensimmäisenä runonlausujana estradilla aloitti haminalainen Raili Valkki, joka esitti Raili Malmbergin runon “Rakkaudentunnustus isänmaalle”.

– Malmbergin runossa tulee hyvin esille suomalaisuuden eri puolet. Kaupunkilaisuus ja maalaisuus, menneisyys ja sukupolvien uurastus kuuluvat isänmaahamme, Valkki sanoi.

Mänttärin suvun lapsikuoro Lehtomäen lapset eli pikkuserkukset Aino, Veera, Ada, Titta, Kiia ja Tilda esittivät Elina Lehtomäen säestyksellä vanhat koululaulut “Oravan pesä” ja “Suomen kesä”, jotka ovat kulkeneet maassamme sukupolvelta toiselle. Iltapäivän aikana kuultiin myös Maija Konttisen kappaleet “Saunavihdat” ja “Synnyinmaan laulu” sekä Jukka Salmisen kappaleen “Tuulien teitä”.

– Mikä ero lapsella/nuorella ja aikuisella? Siitä kertoo Eeva Heilalan runo “Pohjanmaa”, Eila Korjala jatkoi.

– Lapset ja nuoret jatkavat siitä, mihin meidän työ jää. Yhteisöllisyys on tehty sana; se ei ole aito, Korjala muistutti.

Sukuyhdistys muisti tilaisuudessa pöytästandaarein ja kukin Reetta Väänästä (vas.) ja Eeva Puustista heidän merkkipäiviensä johdosta. Keskellä sukuyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Kaisu Venäläinen.

Reetta Väänäsellä riittää tarinoita kerrottavaksi

Kuopiolainen harrastajakirjoittaja Reetta Väänänen on kirjoittanut lukuisia runoja ja tarinoita niin omasta elämästään, suvusta kuin rakkaasta urheiluharrastuksestaan.

– En ole juurikaan kertonut tarinoitani aiemmin, vaikka näitä onkin kertynyt, hän sanoi.

Hän kertoi muun muassa esiäitinsä Eeva Siparin elämästä puolisonsa Kalle Mänttärin kanssa Vehkalahden pitäjässä.

Tarina Pekka Tiilikaisen selostuksesta Kuopion Puijon kisoista sekä selostaja Paavo Noposen ja Tiilikaisen yhteisestä junamatkasta saivat yleisön salissa naurahtamaan.

Runo-osuudessaan hän luki runot “Taivaan tiellä”, “Vallankahvat”, “Lähdön aika” ja “Elämän aalloilla”.

– Vuoteessa oli minä, isä ja herra Alzheimer, Väänänen päätti runonsa “Elämän aalloilla”.

Väliajalla tarjoiltiin kahvia sekä suolaista ja makeaa. Etualalla kahvipannun äärellä Leena Morottaja.

“Olkaamme sisaria ja veljiä, emmekä taakkoja”

Kahvitauon jälkeen laulettiin yhteisesti Elina Lehtomäen säestyksellä kappale “Täällä pohjantähden alla”.

Kotkalainen Leena Riivari lausui runon “Heillä ei ollut naiseutta”, joka on omistettu kaikille naisille.

Ruotilalainen Mirja Heikkilä lauloi Elina Lehtomäen säestyksellä kappaleet “Kotimaani onpi Suomi” ja “Maan korvessa kulkevi lapsosen tie” sekä “Tiedän paikan armahan”.

Mirja Heikkilä (vas.) lauloi tilaisuudessa niin soolona kuin yhdessä muiden kanssa. Kuvassa vierellä sukuyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Kaisu Venäläinen.

Iltapäivän päätösosiossa Eila Korjala välitti kuulijoille sota-ajan kasvattien tuntoja, joita hän peilasi nykyhetkeen.

– Silloin, kun me olimme nuoria, tuntui siltä, että maailma oli tehty meitä varten ja kaikki oli järjestyksessä. Nyt ei oikein mikään tunnu sujuvan.

– Yhdessä-sana on tuttu. Olisiko niin, että kun elämässä on vaikeaa löydämme helpommin toisten ihmisten luo. Erityisen vaikeina aikoina Suomen kansa ei ole ollut yhtenäinen. Meidän pitää etsiä asioita, joissa olemme sisaria ja veljiä, emmekä toistemme taakkoja, hän muistutti.

Korjala otti esimerkiksi Tenho Kujalan, jonka elämä kasvoi 12-vuotiaasta pojasta 17-vuotiaaksi talvi- ja jatkosodan aikana.

– Hänen neljä veljeään oli rintamalla ja isä oli Sippolan kansanhuoltolaitoksen johtaja. Tenho hoiti kotitilaa Tähti-hevosen avulla. Veljistä kolme tuli takaisin rintamalta, Korjala kertoi.

Hän muistutti lopuksi, että isovanhemmat ovat melkoisia itsetunnon lujittajia.

– Isänmaa ja äidinkieli ovat Luojan suurimpia lahjoja lapsille. Maailmalla olemme muukalaisia, kotona olemme suomalaisia. Kun edellytämme, että elämässä pitää olla kaikkea, silloin se on niin vaikeaa, Korjala totesi ja päätti Lauri Viidan sanoihin.

Niinipuu-lehti välittää lukijoilleen suvun tarinoita. Kuvassa Eila Korjala (vas.), Eeva Puustinen sekä tilaisuudessa esiintyneet Leena Riivari, Raili Valkki ja Reetta Väänänen.

Niinipuu välittää tarinoita jälkipolville

Tapahtuman päätteeksi sukuyhdistyksen jäsenlehti Niinipuun toimitussihteeri Marko Wahlström tarinoi sukulehden taipaleesta paperilehdestä verkkomaailmaan.

– Sukulehti ja sen verkkosivut ovat tärkeä linkki laajalle levinneen suvun jäsenten välillä. Lehden tehtävä on muun muassa kertoa suvun tarinoita, hän sanoo.

Runo- ja tarinailtapäivä huipentui yhteisesti laulettuun Kymenlaakson lauluun.