KOUVOLA, KESKUSTA Pohjois-Kymen sukututkijat ry. järjestää kaikille avoimen Juuret Kymenlaaksossa -tapahtuman Kouvolatalossa lauantaina 8.11.

Idea tapahtumalle syntyi Kouvolan Myllykoskella viime heinäkuussa järjestetyn Mistä tulet, Minne menet -sukututkimusseminaarin ja sukumessujen saamasta suosiosta ja positiivisesta palautteesta.

– Tavoitteena meillä on saattaa paikallisia suku- ja kotiseutuharrastajia yhteen, elävöittää sukujen tutkimista ja verkostoitua, puheenjohtaja Anita Kinanen Pohjois-Kymen Sukututkijoista kertoo.

Kymenlaakson alueella on kolmisenkymmentä sukuseuraa ja kaksi sukututkimusyhdistystä sekä kymmenittäin perinnepiirejä, kotiseutuyhdistyksiä ja vastaavia.

– Harrastajia siis on saman asian äärellä, mutta emme tunne toisiamme ja yhteistyö on sitä myöden heikkoa. Toisena tavoitteenamme on, että kotiseudun historia ja sen erityispiirteet tulisivat tutuiksi ihan kaikille, Kinanen jatkaa.

Ammattisukututkija, väitöskirjatutkija Ari Kolehmainen luennoi isälinjaisen Y-DNA:n hyödyntämisestä suku- ja asutushistorian tutkimuksessa.

Kolme yleisöluentoa ja kaksi tietoiskua

Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen. Seminaarin luennot pidetään Simeliussalissa kello 12.15–15.45. Ohjelman juontajana toimii Jouni Sjöblom.

Ensimmäisenä luennoitsijana on valtiotieteiden tohtori, sotahistorian professori (emeritus) Martti Turtola, jonka aiheena kello 12.30–13.15 on "Kymenlaakso – Kymenlääni – Rajalääni".

Seuraavana yleisön eteen astuu filosofian maisteri, väitöskirjatutkija ja ammattisukututkija Ari Kolehmainen (Suku- ja historiapalvelu Menneen jäljet). Hän luennoi kello 13.15–14 aiheesta "Isälinjaisen Y-DNA:n hyödyntäminen suku- ja asutushistorian tutkimuksessa".

Puolen tunnin tauon jälkeen vuorossa on kello 14.30–15.15 kaksi tietoiskua. Ensin filosofian maisteri Jere Markkanen luo tilannekatsauksen Kymenlaakson DNA-testaukseen. Toisena sukututkija Ville-Matti Kiili kertoo Suomenlahden ulkosaarten DNA-projektista, joka on ollut käynnissä neljä vuotta.

Päivän viimeisessä luennossa kello 15.15–15.45 kansanperinteen tutkija, muusikko ja säveltäjä Jouni Sjöblomin aiheena on "Petter Lax ja Jussi Kouvo – sukujen tarinat kansanoopperoissa".

Mänttärin Sukuyhdistys ja Niinipuu-lehti ovat mukana tapahtumassa osastollaan. Kuva on viime tammikuun Sampolan sukututkimuspäivästä Tampereelta.

Seitsemän toimijaa esittäytyy Kouvolatalon lämpiössä

Kouvolatalon lämpiössä esittäytyy sukujen ja sukututkimuksen parissa toimivia paikallisia ja valtakunnallisia toimijoita kello 11.30–17.

Mukana ovat muun muassa sukuseurat Mänttärin Sukuyhdistys ry, Räätäl-Taavi Wilenius (Vilenius) -sukuseura rySuurnäkki-sukuseura ry ja Metsäkylän Paavolat ja Koivut sukuseura sekä Pohjois-Kymen sukututkijat rySukuseurojen Keskusliitto (SSK) ja Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys (SSHY).

Yleisölle on avoinna DNA-klinikka, jossa ovat paikalla Ari Kolehmainen, Jere Markkanen ja Ville-Matti Kiili. He tutustuttavat tarkemmin testeihin, niiden tekemiseen ja käytännön prosessiin. Omakustanteisen DNA-testin teko on myös mahdollista. Samalla voi tutustua myös Suomen Geneettisen Sukututkimuksen Seuran (SUGES) toimintaan.

Kahvio (omakustanne) on avoinna koko tilaisuuden ajan. Tapahtumaa tukevat OP SalpaKouvolan kaupunki ja mainostoimisto Same-eYes.

Juuret Kymenlaaksossa -tapahtuma Kouvolatalossa (Varuskuntakatu 11, Kouvola) lauantaina 8.11. kello 11.30–17. Vapaa pääsy.