HAMINA, VEHKALAHTI–REITKALLI Suomen itsenäistymisen jälkeen alkuvuodesta 1918 Suomen kansaa kohtasi ikävä kahtiajako, jonka seurauksena syttyi sisällissota punaisten ja valkoisten välillä.

Samoihin aikoihin Vehkalahden Reitkallin ja lähikylä Husulan nuoret miehet päättivät liittyä valkoisiin. Myös Viktor Ståhlberg varoitti 21-vuotiasta poikaansa Väinöä lähtemästä mukaan siteeraten Raamattua sanoin ”Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.

– Isoisäni neuvoi poikaansa, ettei tämä lähtisi mukaan. Hän sanoi, että me emme ole valkoisia emmekä punaisia, lohjalainen Simo Vehkavuori, 85, muistelee isoisänsä kertomusta.

Väinöä kiinnosti kuitenkin enemmän lähtö matkaan kavereidensa kanssa. Niinpä pääsiäisaamuna 1.4.1918 osa nuorista miehistä lähti hiihtämään ja osa hevosen kanssa reellä kohti Suomenlahden edustalla sijaitsevaa Lavansaarta, jossa toimi valkoisten suojeluskunta. Saareen oli 80 kilometriä, ja matkaan lähti yön turvissa kaikkiaan kuusi nuorta miestä.

Yli sata vuotta vanhaa muistoa on vaalittu suvussa. – Isoisäni Viktor Ståhlberg kertoi tarinan minulle eläessään. Olen sitä kantanut vuosikymmenet, lohjalainen Simo Vehkavuori kertoo. Hän kertoi tarinan pääkaupunkiseudun Mänttäreiden tapaamisessa toukokuussa 2017.

Tieto matkasta vuoti punakaartille

Matkasta paljasti etukäteen Reitkallin kylän kaupanhoitajalle eräs paikallinen palvelustyttö, joka oli ihastunut Väinö Ståhlbergiin. Vehkavuoren suvussa kulkeneen tiedon mukaan tyttö joko halusi näin estää Väinön lähdön tai sitten kertoi asiasta kiusallaan, kun ei saanut vastarakkautta.

Kaupanhoitaja välitti tiedon punakaartin päämajaan Haminassa.

– Niinpä jäälle tultuaan nuorukaiset kohtasivat kaksi aseistettua punaista, jotka ottivat heidät kiinni. Heidät vietiin Haminan raatihuoneelle punakaartin esikuntaan kuulusteltaviksi, Vehkavuori jatkaa.

Seuraavana yönä kaikki nuoret teljettiin samaan selliin.

– Myöhemmin Viktor-isä sai kuulla poikansa katuneen putkassa sitä, että oli vastoin isänsä tahtoa lähtenyt matkaan. Hän oli rukoillut Jumalalta anteeksiantoa, Simo Vehkavuori kertoo.

Poikia kohtasi kohtalo Lakulahdella – Väinön koira seurasi isäntäänsä

Keskiyöllä pojat herätettiin, heidät sanottiin kuljettavan Kotkaan tutkittaviksi. Kaikki kuusi nuorta miestä lastattiin hevosen vetämään rekeen, jonka jalaksille asettui kaksi kiväärein varustettua punaista.

Matkalla odotti lisää punaisia. Kun oli tultu Haminanlahdelle lähelle majakkaa, Lakulahden kohdalle, muut sanoivat: ”Mitäs näitä Kotkaan, pistetään jo ennen avantoon.” Nuoret miehet vietiin kohti avantoa.

– Heitä oltiin asettamassa riviin ammuttaviksi, kun Väinö Ståhlberg kieltäytyi. Hänet ammuttiin revolverilla siihen paikkaan. Sen jälkeen yhteislau­kauksella kolme muuta vankia kaatui kuolleena maahan, Vehkavuori jatkaa.

Haminanlahden jäällä teloitettujen viiden nuorukaisen kuolinilmoitus julkaistiin Kansalliskirjastoon arkistoidussa Hamina-lehdessä heinäkuussa 1918. Ilmoituksen mukaan miesten ruumiita ei ollut löydetty.

Kaksi jäljelle jäänyt­tä lähti juoksemaan pakoon, ja heitä kohti ammuttiin useita laukauksia. Ryhmän nuorin, 16-vuotias husulalainen Vilho Heikkilä sai osuman käsivarteensa, mutta hän jatkoi siitä huolimatta juoksuaan, kunnes huimaus pakotti hänet vatsalleen jäälle.

– Heikkilä tekeytyi kuoliaaksi, kun punakaartilainen tuli ja kiersi hänet. Kuultuaan huudon ”Ottakaa kiinni” punakaartilainen poistui paikalta tekemättä mitään ja lähti ajamaan takaa toista karannutta vankia luullen Vilhon jo kuolleen, Vehkavuori kertoo.

Heikkilä pakeni läheiseen metsään. Hänen onnistui lopulta pääs­tä Silvon taloon, josta isäntä toimitti ­hänet Haminan sairaalaan lääkärin hoitoon naisten osastolle, jotta hän ei paljastuisi muille. Vammautuneesta käsivarresta huolimatta Vilhosta tuli sittemmin viulisti.

Ammutut viisi nuor­ta miestä upotettiin avantoon sen jälkeen, kun heiltä oli riisuttu kaikki vaatteet sekä otettu rahat ja muut tavarat pois.

– Kerrotaan, että Väinö Ståhlbergin rakas koira olisi myöhemmin jäljittänyt isäntänsä jäljet aina avannolle saakka. Siellä se istui monena iltana ulvomassa. Kun isäntää ei kuulunut, se lopulta sukelsi avantoon palaamatta takaisin. Sellainen on koiran valtava uskollisuus ja rakkaus, Simo Vehkavuori sanoo.

Elokuussa 1918 Haminan Sanomat uutisoi viiden avantoon heitetyn nuoren miehen ruumiista yhden löytyneen. Löydetty oli Reitkallista kotoisin oleva talollisenpoika Einari Wiikari.

"Nyt tämä verenvuodatus saa loppua"

Sisällissodan päättyessä Viktor Ståhlbergille tultiin kertomaan, että tietyssä mäenrinteessä teloitetaan kymmenen punaista kostoksi hänen poikansa Väinön hengestä.

– Isoisäni suuntasi kulkunsa teloituspaikalle. Sinne päästyään hän sanoi hyvin päättäväisesti: ”Nyt tämä verenvuodatus saa loppua. Minun poikani hengestä ette tapa ainuttakaan näistä kymmenestä miehestä, ette ainuttakaan. Tappamalla nämä te ette saa enää poikani henkeä takaisin, Simo Vehkavuori kertoo.

Kerrotaan, että kylän sepän kaksi poikaa olisivat olleet niiden joukossa, jotka oli tuotu teloitettaviksi.

– Kun heidän elämänsä säästyi sen johdosta, että Viktor oli valmis antamaan poikansa murhan anteeksi eikä kostamaan sitä, kerrotaan sepän kiinnostuneen Raamatusta, tulleen myöhemmin uskoon ja liittyneen Reitkallin adventtiseurakuntaan, Vehkavuori jatkaa.

Hänen mielestä isoisälle oli kirkastunut tärkeä periaate, jota hän noudatti elämän arjessa.

– Pahaa ei tule kostaa pahalla, vaan paha hyvällä. Isoisäni myös syvästi arvosti suomalaista työmiestä. Hänen sym­patiansa olivat työ­tätekevän väestön puolella, Vehkavuori sanoo.

Viktor Ståhlberg esti poikansa kuoleman kostoksi järjestetyn punavankien teloituksen.

Viktor Ståhlberg piileskeli lantapatterissa

Viktor Ståhlbergillä seitsemän poikaa ja kaksi tytärtä. Hän piti maatilaa Reitkallin puutarhakoulun lähellä. Tilalla oli paljon hevosia ja lehmiä, joiden lanta ajettiin pelloille lantapattereihin.

– Erään lantapatterin keskelle isoisäni rakensi pienen kojun, jonne hän piiloutui. Kun hänen vaimonsa toi uuden lanta­kuorman, hän toi samalla miehelleen ruokaa ja juotavaa. Näin isoisäni säilytti henkensä kansalaissodan aikana, Vehkavuori kertoo.

Toisilla paikkakunnilla isännät menivät niinsanottuun käpykaartiin, jonne heille tuotiin ruokaa.

Tapausta käsiteltiin valtiorikosoikeudessa

Tarina kostonkierteen katkaisemisesta on poikkeuksellinen maamme sotahistoriassa ja asiasta myös puhuttiin paljon. Tapahtumien johdosta asianomaisia kuulusteltiin valtiorikosoikeudessa.

Haminan vuoden 1918 tapahtumiin perehtynyt tietokirjailija Olli Korjus on käsitellyt myös Viktor ja Väinö Ståhlbergin tapausta kirjassaan "Hamina 1918 – Nimi nimeltä, luoti luodilta".

Vehkavuoren suku on löytänyt tietoa tapahtumien kulusta muun muassa jäältä paenneen 16-vuotiaan nuorukaisen sukulaisen tekemästä kirjasta, joka ilmestyi muutama vuosi sitten.