KOUVOLA – Kyllä elämä ennen vanhaan oli kaikin tavoin parempaa kuin nykyisin. Ennen maailma tuntui turvalliselta ja ihmisten kesken vallitsi voimakas yhteishenki. Naapuriapu oli yleistä ja yhdessä tekeminen oli hauskaa.
Näin sanoo kouvolalainen Vieno Puhakka, joka viime elokuun 15. päivänä täytti 105 vuotta. Korkeasta iästään huolimatta hän on reipas ja elämästä kiinnostunut. Vanhat asiat hän muistaa tarkasti ja kertoo niistä mielenkiintoisesti.
– Olen saanut olla terveenä ja elämä on ollut rikasta ja onnellista, hän sanoo.
Hän asuu Kouvolan keskustassa Ehtookartano-palvelukodissa ja viihtyy erinomaisesti. Täällä henkilökunta on tavattoman ystävällistä ja elämä on hyvin kodinomaista, hän kertoo.
Valkealasta Sippolaan
Vieno Puhakka on kotoisin Valkealan Rämälän kylästä. Sippolan Enäjärvelle hän muutti 1930-luvulla mentyään naimisiin enäjärveläisen Tenho Puhakan kanssa. Silloin alkoivat työn ja touhun onnelliset ja sisältörikkaat vuodet.
– Olen aina ollut työstä iloinen ja onnellinen. Ja silloin sitä työtä kyllä riitti. Meillä oli 15 lehmää, ja niiden hoitaminen oli työlästä, mutta mukavaa. Osallistuin lypsykilpailuihinkin ja minut palkittiin kultaisella lypsymerkillä. Kesäisin heinänteko oli iso urakka ja lapset, joita perheeseen syntyi neljä, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa, olivat jo aivan pienestä pitäen mukana työnteossa, hän muistelee.
Tyttäret Armi Puhakka ja Lea Raussi vahvistavat äidin kertomuksen.
– Kyllä se niin meni. Kyllä me aika pieninä olimme heinäpellolla harava kädessä, mutta siitä, että äiti opetti työntekoon, olemme olleet kiitollisia.
Sodan vuodet
Sodan vuodet olivat pelkoa ja epävarmuutta täynnä. Vieno Puhakka kuului lottajärjestöön ja toimi puhelinvälittäjänä.
– Olen usein ajatellut, että tämä meidän kaunis maamme on kalliisti lunastettu, hän sanoo.
Vuonna 2016 hän sai vastaanottaa Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalin. Kunniakirja on kehystettynä hänen seinällään. Se tuo mieleen aina, millaista oli ajalla vaaran ja vaivan.
– Nykyajan yltäkylläisyyteen tottuneet ihmiset eivät voi kuvitella, millaista puutetta sodan vuosina koettiin. Vaatteita paikattiin ja parsittiin, ja ruokatarvikkeistakin oli puutetta. Ellei ihmisten kesken olisi ollut voimakasta yhteishenkeä ja auttamistahtoa, olisi ollut todella vaikeaa, Vieno Puhakka sanoo.
– Olemme saaneet nähdä, ettei onnea tuo mikään aineellinen, ei raha eikä tavara, vaan sen antaa mielenrauha, toisista välittäminen ja toisten hyväksi toimiminen, hän jatkaa.
Mänttärin suvun edellinen vanhin jäsen oli yli 105-vuotiaaksi elänyt jyväskyläläinen diplomilaulaja, director cantus Vilho Kekkonen. Hän kuoli 20.10.2014.
