HELSINKI Mänttärin Sukuyhdistyksen perustama VeriRyhmä yli viime vuonna Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun kultaisen kunniakirjan arvoiseen suoritukseen. Sukuyhdistykselle kirjattiin viime vuonna yhteensä 32 luovutuskertaa.

– Olette osa ainutlaatuista ja korvaamatonta vapaaehtoisen auttamisen ketjua, jonka ansiosta kymmenien tuhansien potilaiden sairaalahoito on ollut joka päivä mahdollista. Monille apunne on ollut hengen pelastavaa, verenluovutuksen johtaja Satu Pastila SPR:n Veripalvelusta toteaa palkintokirjeessään.

– Toivomme, että kunniakirja kannustaa jatkamaan tärkeää toimintaanne, hän jatkaa.

Kunniakirjan sai viime vuodelta ennätysmäärä eli 620 VeriRyhmää. Platinakunniakirjan vähintään 50 luovutuksesta sai 36 ryhmää, kultaiseen kunniakirjaan oikeutettuja (vähintään 30 luovutusta) ryhmiä kertyi 56, hopeisen kunniakirjan vähintään 20 luovutuksesta sai 110 ryhmää ja perustason kunniakirjan vähintään 10 luovutuksesta sai 418 ryhmää.

Mänttärin Sukuyhdistys on joukon ainoa sukuseura. Sukuyhdistys ja Niinipuu-lehti päättivät lähteä mukaan SPR:n kampanjaan hyvän asian puolesta keväällä 2016. Vuodelta 2017 yhdistys sai perustason kunniakirjan ja vuodelta 2018 hopeisen kunniakirjan.

Laajan sukuyhdistyksen jäsenet voivat luovuttaa verta yhdistyksen piikkiin kertomalla paikallisen verenluovutuspaikan ilmoittautumisen yhteydessä oman VeriRyhmän nimen. Mänttärin VeriRyhmällä on oma suljettu Facebook-ryhmä.

>> Kaikki palkitut VeriRyhmät löytyvät täältä.